Kategoriat
uutiset Yleinen

Edustuksen kausi käyntiin tappiolla

Janakkalan Pallon kausi Miesten Kolmosessa alkoi tappiolla, kun valkeakoskelainen FC Haka j haki pisteet Turengista lukemin 2-4 (2-3). Tappiosta huolimatta JanPan leirissä oltiin ottelun jälkeen hyvillä mielin, sillä edellisen jalkapallo-ottelun joukkue oli pelannut viime vuoden lokakuussa ja siihen nähden peliesitys oli laadukasta vastustajaa vastaan hyvä.

JanPan kapteenina toimi totutusti Harri Suhonen

Lähtökohdat otteluun olivat erikoiset, sillä JanPa oli ehtinyt harjoitella vain kolmisen viikkoa ja vastustajalla oli jo kerättynä kolmesta ottelusta täydet yhdeksän pistettä. JanPan vastuuvalmentaja Jarkko Lehtonen oli positiivisesti yllättynyt ottelusta.
-Ennen ottelua jopa pelotti, mutta nyt voi olla hyvillä mielin. Kukaan ei loukkaantunut ja päästiin totuttelemaan taas lajiin nimeltä jalkapallo ja todettiin, että ihan hauskaahan se oli. Hävittiin olosuhteisiin nähden hyvällä pelillä ja missään nimessä helpolla ei ”Sepot” pisteitä saanut, Lehtonen sanoo.

Itse ottelussa avausmaalista vastasi JanPa ottelun yhdeksännellä minuutilla, kun Juuso Lindroosin syöttö löysi laidalla hyvän ottelun pelanneen Veikko Lamminmäen, joka onnistui ohittamaan vierasvahti Tommi Viikin. Lamminmäki oli toinen yhteistyöseura HJS:n pelaajista, jotka olivat JanPan mukana. FC Haka j:n tasoitus syntyi kymmenisen minuuttia myöhemmin, kun Oskari Kukkosen komea laukaus painui vastustamattomasti maaliin ohi Janne Oksasen.

Johtoon FC Haka j meni 24.peliminuutilla, kun Dani Molin pääsi hyödyntämään JanPan nukahduksen keskialueen vapaapotkusta. Seuraava maali syntyi rangaistuspotkusta, kun vieraiden Manu Kuisma laukoi pallon pisteeltä sisään. Rangaistuspotku tuomittiin maalinedushässäkän päätteeksi, jossa joku tai jokin osui Onni Huvista epäonnekkaasti päähän ja miestä huollettiin kentällä pitkä tovi, jonka takia avausjaksolle annettiin myös reilusti lisäaikaa. JanPa ehtikin vielä kaventaa, kun viidennellä lisäajan minuutilla Janek Jokinen karkasi Lamminmäen syötöstä läpi ja nosti pallon tyylillä verkkoon.

Tommi Ijäs kurotti kulmapotkuun, jonka vieraat kuitenkin pääsivät purkamaan

Toisella jaksolla nähtiin enää vain yksi maali, kun Matti Jussilan vapaapotku 64.peliminuutilla painui JanPa-vahti Oksasen käsien kautta maaliin. JanPan osalta isoin kirivaihde karisi mitä pidemmälle ottelu eteni, sillä omat jalat alkoivat painamaan ja vastapainoksi vieraat petrasivat toiselle jaksolle puolustuspelaamistaan roimasti.

JanPan vaihtopenkki koostui perjantaina seuran omista kasvateista, joista Okko Pulkkinen, Pyry Pulkkinen ja Perttu Nummenpää tekivät debyyttinsä edustusjoukkueessa. Kentälle pääsivät myös Olli Pruuki ja Ilmari Sainio, jotka ehtivät jo viime kauden loppupuolella ottaa ensimmäiset minuuttinsa Kolmosessa.
-Lähivuosina on vääjäämätöntä, että meidänkin ryhmä tulee nuorentumaan, joten on erittäin hyvä asia saada penkille seuran omia nuoria. Vielä heillä totta kai on totuttelemista Kolmosen tason vauhtiin ja kovuuteen, jotka on ihan eri tasolla kuin niissä peleissä joita pojat on tottunut pelaamaan, mutta sama tilanne se on meillä kaikilla joskus ollut ja ainoat tavat joilla näihin pääsee käsiksi on treenaaminen ja pelaaminen, Lehtonen muistuttaa.

Perjantain ottelusta Lehtonen nostaa esiin muutaman nimen.
-Viime vuonna Jokisen Janek joutui armeijan takia pitämään käytännössä välivuoden lajista, mutta on nyt palannut kunnolla takaisin treeni- ja pelivahvuuteen. Hän oli ottelussa hyvä ja samanlaisella tekemisellä tulee olemaan hyvä läpi kauden. Lisäksi toppariparina pelanneen Kaarle Keskitalon ja Tommi Ijäksen tekeminen ja kokemus on sillä tasolla, että huolta ei tarvi sen tontin osalta kantaa, Lehtonen sanoo.

Seuraavan ottelun JanPa pelaa sunnuntaina Pirkkalassa paikallista PJK:ta vastaan.
-Sunnuntaiottelut eivät aiempina vuosina ole ollut meidän vahvuus, mutta vierasotteluiden päiviin ei juurikaan vaikuttamaan pysty, etenkään kun koronan takia otteluohjelmaakin on jouduttu laatimaan osaltaan uusiksi, Lehtonen muistuttaa.

HJS:n nuori Veikko Lamminmäki iski uransa avausmaalin miesten tasolla JanPan paidassa

JanPan kokoonpano
Janne Oksanen (mv)
Matti Nokkonen, HJS (61′ Perttu Nummenpää)
Kaarle Keskitalo
Tommi Ijäs
Tommi Lintilä (80′ Riku Laitinen)
Toivo Peltoniemi (87′ Okko Pulkkinen)
Harri Suhonen (87′ Olli Pruuki)
Jarkko Saarman (61′ Pyry Pulkkinen)
Veikko Lamminmäki
Juuso Lindroos (80′ Ilmari Sainio)
Janek Jokinen
Vaihdossa koko ottelun maalivahti Ari Takala

Ottelun maalit
9min 1-0 Veikko Lamminmäki (Juuso Lindroos)
17min 1-1 Oskari Kukkonen
24min 1-2 Dani Molin
41min 1-3 Manu Kuisma, rp
45+5min 2-3 Janek Jokinen (Veikko Lamminmäki)
64min 2-4 Matti Jussila
Ottelun varoitukset
50min Rasmus Laahanen (A), FC Haka j
60min Jarkko Saarman (A), JanPa
65min Toivo Peltoniemi (A), JanPa
73min Tommi Lintilä (A), JanPa
90+4min Markus Virtanen (A), FC Haka j

Kategoriat
uutiset Yleinen

Tyttöfutis pyörii läpi kesän

JanPa järjesti kesäkuun alkupuolella tyttöfutispäivän, jossa oli innokkaita osallistujia niin paljon, että toimintaa päätettiin jatkaa läpi kesän.

Toiminta on matalan kynnyksen toimintaa ja kesällä ei osallistuta lainkaan sarjoihin tai pelata otteluita, vaan ainoastaan pidetään hauskaa lajin parissa ystävien kanssa.

Toimintaa on kahdessa ryhmässä:
– Tytöt 11-13v
– Tytöt 6-10v

Harjoitukset pidetään Moision kentällä tiistaisin ja torstaisin klo 17:30 – 18:45. Mukaan ovat tervetulleita myös ne tytöt, jotka pelaavat jo JanPan poikajoukkueissa.

Osallistumismaksu koko kesän ajalta on 30 euroa. Poikajoukkueissa pelaavat pääsevät mukaan ilman erillistä maksua.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset sähköpostilla tero.helin@valio.fi

Kategoriat
uutiset Yleinen

Edustuksen kausi käyntiin perjantaina

Janakkalan Pallon Miesten Kolmosessa pelaavan edustusjoukkueen kausi pääsee vihdoin käyntiin tämän viikon perjantaina. Kauden avausottelussa on vastassa sarjakärki FC Haka j, joka aiemmin tunnettiin nimellä Pallo-Sepot 44, mutta nimi vaihtui kun perinteikkäät valkeakoskilaisseurat PS-44 ja Veikkausliigassa pelaava Haka yhdistivät voimiaan. Perjantain ottelu alkaa klo 18:30 ja ottelunäyttämönä toimii Liinalammin kenttä.

Kolmosen kausi alkoi jo kesäkuun alussa muiden kuin JanPan ja Tervakosken Padon osalta, jotka joutuivat odottelemaan kauden aloitusta muita pidempään Kanta-Hämeen koronarajoitusten takia. JanPan perjantainen vastus on ehtinyt pelata jo kolme ottelua, jotka kaikki on päättynyt FC Haka j:n voittoon maalierolla 9-1. JanPa puolestaan on ehtinyt treenaamaan normaalisti vasta muutamia viikkoja, sillä alueen koronarajoitukset eivät antaneet myöden harjoitella yli 10 hengen ryhmissä 15.6. asti.
– Kauden aloittaminen tuntuu tällä hetkellä hyvin hämmentävältä. Itse ottelua kohtaan ei ole isoja odotuksia ja ainoa toive on, että selvitään loukkaantumisten suhteen ehjin nahoin. Pelin tempo tuskin järin suuri tulee olemaan, sillä me ei olla vielä lähelläkään täyttä pelikuntoa. Normaalioloissa kauteen pääsee Suomessa valmistautumaan puoli vuotta ja nyt kunnon valmistautuminen meillä on ollut vain muutaman viikon, niin vammat vähän pelottaa, meillä kun rinki on tällä kaudella aika ohkanen, niin ketään ei olisi varaa menettää, JanPan vastuuvalmentaja Jarkko Lehtonen pohtii.

JanPa tekee alkavalla kaudella jälleen yhteistyötä Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kanssa myös aikuisten osalta, sillä viime vuosilta tuttu farmisopimus joukkueiden välille on jälleen täksi kaudeksi tehty. HJS:n edustusjoukkue pelaa Kakkosessa.
-Yhteistyön merkitys meidän toimintaan on ollut aiempina vuosina iso. Se on tuonut meille enemmän vaihtoehtoja Kolmosen tasolle ja jopa vähän turvaakin. Haluamme myös tänä vuonna olla mukana kehittämässä seutukunnan nuoria pelaajia, sillä se on kaikkien yhteinen etu. Meillä on ollut hyvin samanlainen näkemys puolin ja toisin pelaajien kehityksen tarpeesta, Lehtonen toteaa.

HJS:n edustuksen vastuuvalmentaja Lauri Hakanen on samoilla linjoilla Lehtosen kanssa.
– On tärkeää, että seutukunnan lahjakkailla pelaajilla on mahdollisuutta pelata miesten pelejä myös Kolmosen tasolla. Meiltä on pelaajat lähtenyt käymään JanPassa aina hyvillä mielin ja vapaaehtoisesti. Ketään ei ole tarvinnut pakottaa, sillä lähtökohtaisesti pelaaja on siellä itseään varten ja pelaajat ovat sen hyvin ymmärtäneet. Yhteistyö seurojen välillä on toiminut erinomaisesti, sillä silloin kun mennään molempien joukkueiden tarve edellä, niin yhteistyöstä saadaan paras hyöty irti. Sanelupolitiikka ei hyvään yhteistyöhön mahdu, Hakanen toteaa.

-Me ei olla kertaakaan jouduttu tilanteeseen, että meidän olisi ollut ”pakko” ottaa joku mukaan. Joskus ei olla saatu apuja niille pelipaikoille mille oltaisiin toivottu ja joskus on jouduttu sanomaan ”Larelle”, että nyt ei voida jotain tiettyä pelaajaa ottaa mukaan, sillä sille pelipaikalle on ollut sillä kertaa omasta takaa mies. Meillä on ollut hyvin toimivat pelisäännöt ja kunnioitus toisiamme kohtaan, Lehtonen komppaa.

Kauden suhteen JanPalla on Lehtosen mukaan vain yksi tavoite.
– Me ja Pato lähdetään kauteen niin pitkältä takamatkalta sarjan muihin joukkueisiin nähden ja sitä myöden meidän ainoa tavoite on säilyä sarjassa. Me tullaan lähtemään käytännössä jokaiseen alkusarjan otteluun altavastaajana, suurin osa sarjan joukkueista kun on päässyt valmistautumaan kauteen jopa liki puoli vuotta pidempään kun me, sillä Tampereella koronarajoitukset estivät harjoittelun ja pelaamisen talvella vain vajaan parin kuukauden ajalta ja me päästiin ensimmäistä kertaa treenikentälle vasta kesäkuussa, silloinkin pienryhmissä, Lehtonen sanoo.


Kategoriat
uutiset Yleinen

Tiedote: JanPa keskittää toimintansa Kanta-Hämeen sisälle

Kanta-Hämeen huomattavasti pahentunut koronatilanne variantteineen on tuonut uusia suosituksia myös harrastustoimintaan. Eilen 27.5. Kanta-Hämeen pandemiaryhmä linjasi, että lasten- ja nuorten kilpasarjojen osalta peli- ja turnausmatkat maakunnan rajojen yli keskeytetään ja tämä suositus on voimassa 15.6. asti. Kanta-Hämeen sisällä toiminta voi jatkua toistaiseksi ennallaan. Tänään aamulla myös Janakkalan kunta tiedotti sähköpostitse, että kunnan valmiusryhmä seuraa samaa ohjeistusta. JanPan johtokunta kokousti tänään perjantaina asian tiimoilta ja kokouksen päätteeksi päätettiin, että vastuullisena seurana JanPa toimii täysin näiden linjausten ja ohjeistusten mukaisesti. JanPassa seurataan tilannetta tarkasti, jotta tilanteisiin pystytään reagoimaan nopeasti ja tarvittaessa ennen kesäkuun puoliväliä mikäli suositukset muuttuvat.

Kanta-Hämeen tiedote asiaan liittyen alla

https://www.khshp.fi/uutiset/kanta-hameessa-suositellaan-etaopetukseen-siirtymista-2-asteen-opiskelussa-ja-ylakouluilla-keskussairaalan-toimintoja-ajetaan-laajalti-alas/


Vaikutukset JanPan toimintaan:

* P7 (2014/2015 syntyneet)
– ei matkusta maanantaina 7.6. P7 Ykkösen otteluihin Valkeakoskelle Hakaa, YIlvestä, LeKi-futista ja NoPSia vastaan.

* P9 (2012/2013 syntyneet)
– ei lähde tiistaina 1.6. Tampereelle pelaamaan P9 Liigaa Ilvestä, ViiPViä, TP-49:a ja Ilves-Kissoja vastaan.
– saa pelata tiistaina 8.6. Hämeenlinnassa P9 Ykköstä HJS:aa ja Ryskettä vastaan, mutta ei Apasseja ja NoPSia.
– eivät lähde maanantaina 14.6. Toijalaan pelaamaan P9 Liigaa Ilvestä, TP-49:a, FC Hakaa ja FC Kangasalaa vastaan.

* P10 (2011 syntyneet)
– saa pelata maanantaina 31.5. Tervakoskella P10 Ykköstä FJK:ta, ParVia ja Patoa vastaan, mutta Valkeakoskelta tulevaa FC Haka-j:tä ei voida pelata.
– Torstaina 3.6. on mahdollista pelata Hämeenlinnassa P10 Ykköstä Pullerilla HJS:aa ja LaVea vastaan, mutta ei Loisketta ja TP-49:a.
– saa pelata tiistaina 15.6. Lammilla kaikki P10 Ykkösen ottelut LaVea, ParVia, HJS:aa ja Patoa vastaan.

* P11 (2010 syntyneet)
– eivät pelaa tiistaina 1.6. P11 Liigan kotiturnauksessa NoPSia, MouMaa ja FC Kangasalaa vastaan.
– ei lähde maanantaina 7.6. P11 Kakkosen otteluihin Ikaalisiin.
– ei matkusta tiistaina 15.6. Tampereelle P11 Liigan otteluihin
– saa pelata tiistaina 15.6. kotiturnauksessa vain FC Loppia vastaan.

* P12 (2009 syntyneet)
– saa pelata keskiviikkona 2.6. Parolassa ParVia vastaan P12 Nelosen ottelun.
– saa pelata perjantaina 4.6. Hämeenlinnassa HJS:aa vastaan P12 Kolmosen ottelun.
– ei pelaa tiistaina 8.6. P12 Kolmosen kotiottelua FC Haka-j:ta vastaan.
– saa pelata torstaina 10.6. P12 Nelosen kotiottelun Patoa vastaan.
– ei pelaa maanantaina 14.6. P12 Kolmosen kotiottelua TP-49:a vastaan.

* P14 (2007/2008 syntyneet)
– saa pelata P14 Kolmosen kotiottelun FJK:ta vastaan Liinalammilla.

* JanPa/3
– ei pelaa keskiviikkona 2.6. Tampereella Vierasjoukkuetta vastaan Miesten Kutosessa.
– ei pelaa keskiviikkona 9.6. Tampereella TahVea vastaan Miesten Kutosessa.

* Edustusjoukkue
– ei vaikutusta otteluihin, joita ei ole kyseiselle ajankohdalle edes aseteltu aikuisten harrastustoimintaa koskevista rajoituksista johtuen. Harjoittelu on sallittu ja treeneissä noudatetaan kymmenen hengen ryhmäkokoja.


Paljon jää siis otteluita pelattavaksi myöhempään ajankohtaan ja jo alkujaan viivästyneiden kausien aloituksien takia otteluohjelmat tulee olemaan tiiviit, joka tarkoittaa sitä, että osalla joukkueista saattaa kesän mittaan hyvinkin tulla useamman pelipäivän viikkoja.
– Pelitoiminnan kannalta olisi ollut helpompaa ja selkeämpää mikäli rajoitteet olisi päättynyt sunnuntaina 13.6. eikä kesken viikon, sillä nyt alkuviikosta 14.- ja 15.6. jää vielä paljon pelejä rajoitteiden alle ja etenkin nuorimpien ikäluokkien turnausmuotoisten pelipäivien asetteleminen uudelleen on varmasti jokaiselle seuralle epämukava operaatio. On kuitenkin selvää, että toimimme tässäkin asiassa täysin suositusten mukaisesti, JanPan puheenjohtaja Matias Pikka toteaa.

– Onneksi kuitenkin ottelut Kanta-Hämeen sisällä on sallittu, sillä pelien pelaaminen on kuitenkin se juttu tässäkin lajissa, jonka takia harjoituksissakin jaksetaan käydä. Tässä on aina läsnä se uhkakuva, että lasten ja nuorten into harrastamista kohtaan laskee joka kerta, kun ei pääsekään pelaamaan, Pikka pohtii.

Osallistuminen peli- ja treenitoimintaan JanPassa on jokaisessa JanPan joukkueessa täysin vapaaehtoista eli mikäli pelaaja tai tämän huoltajat eivät koe harrastamista tällä hetkellä turvalliseksi, niin omaehtoiselle tauolle jääminen on täysin sallittua. Harrastamisen pitää olla mukavaa ja pelon kanssa se ei sitä ole. Seura ei myöskään pakota pelaamaan otteluita Kanta-Hämeen sisälläkään jos joukkue kokee ottelun pelaamisen turvattomaksi tai liian riskialttiiksi.

Kesäkuun alussa järjestettävään jalkapallokouluun tai tyttöfutispäivään suosituksilla ei ole vaikutusta.

Muistutuksena vielä loppuun, että peli- ja harjoitustoimintaan osallistuminen on kielletty, mikäli pelaajalla on koronaan viittaavia oireita tai tuntee olonsa muuten vähääkään kipeäksi.

Kategoriat
uutiset Yleinen

Tyttöfutistapahtuma järjestetään 9.6.

Alkujaan helatorstaiksi kaavaillun tyttöfutistapahtuman uusi päivä on keskiviikko 9.6. Tapahtuman paikkana toimii Moision nurmikenttä ja tapahtuma järjestetään kello 17.30 – 19.00.

Jo mukaan ilmoittautuneiden ei tarvitse ilmoittautua uudestaan, mutta ilmoitathan mikäli uusi päivä ei teille sovikaan. Muutama peruutus on tullut, mutta mukana on edelleen 24 ilmoittautunutta ja lisääkin mahtuu! Ilmoittautuminen mukaan tapahtuu sähköpostin välityksellä janpa1964@gmail.com ja ilmoittautumisaikaa on 6.6. asti

Kategoriat
uutiset Yleinen

Tyttöfutistapahtuma siirtyy viikolle 23

Huomiselle suunniteltu tyttöfutistapahtuma on siirretty vallitsevan koronatilanteen ja siitä seuranneiden lukuisten koululuokkien karanteenien vuoksi viikolle 23.

Osallistujia päivään on ilmoittaunut muutamaa vajaa 30, mutta ilmoittautuneista liian moni on jäänyt myös karanteenin ”jalkoihin” ja me haluamme, että kaikilla jalkapallosta kiinnostuneilla tytöillä on mahdollisuus osallistua päivään.

Tarkka ajankohta päivän ja kellonajan suhteen selviää lähitulevaisuudessa, mutta aamupäivästä tapahtumaa ei tuolloin järjestetä, jotta se ei mene päällekkäin esimerkiksi Urbansin järjestämien kesäleirien kanssa.

Tapahtumaan saa vielä ilmoittautua. Ilmoittautumiset tapahtuu sähköpostitse ( janpa1964@gmail.com ) ja ilmoittautumisaikaa jatketaan 6.6. asti.


Kategoriat
uutiset Yleinen

JanPa järjestää jalkapallokoulun kesäkuussa

Janakkalan Pallo järjestää tänäkin vuonna jalkapallokoulun, jossa 4-6 vuotiaat lapset pääsevät tutustumaan lajin saloihin turvallisessa ja laadukkaasti ohjatussa ympäristössä. Jalkapallokoulu järjestetään 7.-11.6.2021 kello 17:30 – 18:30 ja paikkana toimii Moision kenttä.

Aikaisempien vuosien tapaan tavoitteena on, että innokkaita futaajia löytyy niin paljon, että ryhmä pystyy jatkamaan toimintaa läpi kesän kerran viikossa ja sitä kautta perustamaan uuden ikäkausijoukkueen.

Jalkapallokoulun vetäjinä toimivat usean vuoden kokemuksen omaavat Martin Kauppinen ja Innocent Nshizirungu, jotka saavat avukseen OP Janakkalan sponsoroiman kesätyöntekijän. Heidän opastuksellaan lajiin tutustutaan ikäluokalle soveltuvasti vahvasti leikin varjolla.

Minkäänlaista aikaisempaa kokemusta lajista ei tietenkään tarvitse olla, jotta mukaan voi lähteä ja myöskään lajivarustusta ei tarvitse erikseen hankkia, sillä osallistumismaksun hinnalla lapsi saa omakseen pallon, paidan, shortsit ja sukat.

Jalkapallokoulun hinta on 90 euroa ja edellä mainitun lajipaketin lisäksi se sisältää myös vakuutuksen.

Ilmoittautumiset tapahtuu sähköpostitse 30.5. mennessä osoitteeseen janpa1964@gmail.com . Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä
– osallistuvan lapsen nimen, syntymäajan ja kotiosoitteen
– huoltajan nimen ja puhelinnumeron
Laskutus tapahtuu sähköpostitse, joten mikäli haluat laskun eri sähköpostiin mistä ilmoittautuminen tapahtuu, niin kerrothan myös tästä.


Jalkapallokoulu Moision kentällä vuonna 2016. Yhtenä apuvetäjänä jo tuolloin toimi Martin Kauppinen.

Kategoriat
uutiset Yleinen

JanPa järjestää tyttöfutistapahtuman

JanPa järjestää alakouluikäisille tytöille suunnatun tapahtuman, jossa tarjotaan mahdollisuus tutustua lajiin erinäisten harjoitteiden muodossa. Tapahtuma järjestetään helatorstaina 13.5.2021 klo 10:30 – 12:00 ja paikkana toimii Turengin tekonurmi.

Osallistujat jaetaan kolmeen ryhmään eli 1-2 luokkalaiset, 3-4 luokkalaiset ja 5-6 luokkalaiset ja jokainen ryhmä saa opetusta ja opastusta JanPan koulutetuilta valmentajilta. Tapahtuma on ilmainen, mutta huomioithan, että osallistujalla on oltava urheilutapaturman kattava vakuutus voimassa. Varustukseksi riittää liikkumiseen sopivat vaatteet eli nappulakengät ja säärisuojat eivät ole pakollisia.

Tapahtumassa JanPa kartoittaa samalla mahdollisuutta perustaa edellä mainittuihin ikäryhmiin uudet joukkueet mikäli vain innokkaita tyttöfutaajia löytyy riittävästi. Ilmoittautumiset tapahtuu sähköpostitse janpa1964@gmail.com -osoitteeseen. Ilmoitathan samalla mihin harjoitusryhmään osallistuja kuuluu.

Kategoriat
uutiset Yleinen

Ulkokausi on avattu

Tekonurmi on tämän vuoden osalta otettu käyttöön tällä viikolla. JanPa jatkaa viime vuosilta tuttua linjausta eli vaikka kenttä onkin varattu meille harjoitusvuoron takia, niin pyrimme mahdollistamaan myös vapaa-ajan harrastajien pelit ja potkimiset samaan aikaan aina jonkinlaisella tilalla, turvallisuustekijät totta kai huomioon ottaen. Maanantaisin ja torstaisin tosin on aika ahdasta meilläkin, kun siellä treenaa kolme joukkuetta samaan aikaan, mutta myös silloin yritetään antaa kaikille tilaa.

Ottelut ovat sitten asia erikseen, mutta toistaiseksi varmuutta kausien aloituksista ei ole, sillä se asia kulkee käsi kädessä koronarajoitusten kanssa. Palloliiton linjaus on, että jokaisen sarjaan kuuluvan joukkueen täytyy päästä harjoittelemaan täysipainoisesti kahden viikon ajan ennen ensimmäistä ottelua, joten otteluohjelmat alkaa selviämään sitä mukaan kun koronarajoituksia puretaan.

Huomioitavaa vuoroissa on kuitenkin se, että pesäpallon varausten aikana maanantaina klo 16.30-18.00, torstaina klo 17.00-18.00 ja lauantaina klo 10-11.30 kentän käyttö myös vapaa-ajan harrastajilta on kielletty turvallisuusriskin takia.

Kategoriat
uutiset Yleinen

JanPaan kesätöihin?

JanPa on jälleen yksi 30:sta paikallisesta yleishyödyllisestä yhdistyksestä, jotka lähtivät mukaan OP Janakkalan ”Kesäduuni 2021” hankkeeseen. Siinä yhdistys eli JanPa on työnantaja ja OP Janakkala maksaa palkkasumman 400 euroa per nuori noin kahden viikon työstä.

JanPalla työpaikkoja on auki tänä vuonna kolme. Kaksi paikkaa on auki kesäkuulle, jolloin pääasiallinen vastuutehtävä on jalkapallokoulussa lasten ohjaaminen. Kolmas paikka on haussa JanPan ”mediatiimiin” ja sen työn ajankohta on sovittavissa. Työn pääasiallinen sisältö on kuvien ja videoiden ottamista ja myös tekstin tuottaminen seuran somekanaviin / kotisivuille on mahdollista mikäli kirjoittaminen ja tekstintuottaminen kiinnostaa.

Kesäduunien hakuaika on 15.3. – 18.4.2021. Kesäduunilaisen tulee olla 15-17 vuotias niin, että henkilö on täyttänyt 15 vuotta ennen työsopimuksen solmimista. JanPan osalta hakemukset ottaa vastaan seuran puheenjohtaja Matias Pikka sähköpostitse matias.pikka@valio.fi , jolle voit lähettää vapaamuotoisen hakemuksen, jossa kerrot itsestäsi ja siitä miksi juuri sinä olisit meille hyvä kesäduunilainen.

Kaikki kesätyöt löydät tämän linkin takaa