Kategoriat
uutiset Yleinen

Miehille heikolla pelillä piste Parolasta

JanPan miesten edustusjoukkue ei saanut peliä rullaamaan Parolan pallokentällä tiistaina ja pisteet menivät jakoon isäntäjoukkue ParVin kanssa lukemin 2-2 (1-1). Viime kaudella joukkueiden molemmat kohtaamiset päättyivät pistejakoon ja tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen noudatti täten samaa kaavaa. JanPan maalit laukoi Olli Pruuki ja Ilmari Sainio.

Ottelun avausmaalista vastasi JanPa 12.minuutilla Olli Pruukin toimesta. Paikka avautui, kun Tiitus Kiviahde pinkoi armottomalla vauhdilla Ilmari Sainion antaman pystypallon perään ja ehti kuin ehtikin pitää pallon rajojen sisäpuolella pelaten pallon lopulta boksiin. Siellä pallo pomppi suotuisasti Pruukille, joka pääsi laukomaan pallon läheltä maaliin ohi kotivahti Antti Kannisen. Ennen JanPan maalia ParVi oli lähellä siirtyä johtoon, mutta vasen puolustaja Lenni Jurvanen pelasti joukkueensa maaliviivalta.

ParVi tuli tasoihin 31.minuutilla, kun väkivahva hyökkääjä Jyri Aaltio pinkoi pystypalloon Okko Pulkkisen ja Tommi Lintilän yrittäessä estellä. Näytti jo, että Lintilä ehtii purkamaan pallon väljemmille vesille, mutta osuma palloon jäi sittenkin liian hennoksi ja jäi sopivasti Aaltion juoksulinjalle ja läpiajon päätteeksi pallo löytyi JanPa-molari Peik Liljedahlin selän takaa.

Toisella jaksolla ParVi siirtyi johtoon 56.minuutilla, kun Niko Kulmalan keskitys epäonnistui, mutta lähti kaartamaan vaarallisesti kohti JanPan maalia ja lopulta pallo tippui riman alle. JanPan maalivahti Liljedahl yritti kurottaa käsiään pallon eteen, mutta ilta-auringon sokaisemana ei tässä lopulta onnistunut ja näin JanPa joutui takaa-ajoasemaan. Tasoitus syntyi lopulta 74.minuutilla vapaapotkusta, kun ”Ilu” Sainiota rikottiin ja mies itse asettui pallon taakse. Laukaus ei jättänyt tälläkään kertaa ketään kylmäksi ja pallo painui maalin vasempaan ylänurkkaan. Maali oli Sainiolle kauden toinen vaparimaali. Vielä aivan ottelun loppuhetkillä JanPalla oli puskupaikka voittomaaliin, mutta pallo suuntautui kohti Kannista ja tämän torjunnan jälkeen ottelu vihellettiin päättyneeksi.

Mukaan lähtenyt piste tyydytti vastuuvalmentaja Riku Lainetta, mutta mikään muu oikeastaan ei.
Pelillisesti loikattiin iso askel taaksepäin eli perinteinen ohipeli. Ei oltaisi ansaittu edes mukaan saatua pistettä ja tämä peli on syytä unohtaa nopeasti. Toivottavasti pystymme jatkossa paljon parempaan, Laine totesi.

Hävittiin keskimäärin kymmenestä kaksinkamppailusta kahdeksan. Syöttöjen antaminen kesti koko ajan kaksi sekuntia liian pitkään ja lopulta valittiin syöttösuunnaksi huono tai tosi huono vaihtoehto. Meidän olisi pitänyt pystyä pitämään pallo paljon paremmin vauhdissa, jotta kotijoukkue olisi tippunut kelkasta, mutta nyt ParVi pääsi pelaamaan vahvuuksillaan ja hyvin pelasivatkin. Mutta kaiken kaikkiaan tämä oli ohipeli, kuten mainitsin, eikä tätä ole syytä jäädä murehtimaan pidemmäksi aikaa. Niitä tulee joskus kaikille joukkueille Englannin Valioliigasta Suomen Kutoseen, Laine avaa vielä tarkemmin.

JanPan kokoonpano
Peik Liljedahl
Lenni Jurvanen
Aleksi Lappalainen
Okko Pulkkinen
Tommi Lintilä
Ilmari Sainio
Santeri Nousimaa
Kristian Nousimaa
Roope Nyman
Tiitus Kiviahde
Olli Pruuki

Joonas Välilä
Jani Kuusinen
Mostafa Nateghi
Otto Träff

Ottelun maalit
12min 0-1 Olli Pruuki (Tiitus Kiviahde)
31min 1-1 Jyri Aaltio
56min 2-1 Niko Kulmala
74min 2-2 Ilmari Sainio
Ottelun varoitukset
57min Tommi Lintilä, JanPa
71min Mostafa Nateghi, JanPa
84min Aleksi Virtanen, ParVi
88min Mika Helenius, ParVi
89min Jasperi Pylvänen, ParVi

Kategoriat
uutiset Yleinen

Miehet kaatoivat Jagsin Pullerilla

JanPan miehet kaatoivat kauden kolmannessa ottelussaan Jukolan Jaguarsin Pullerin tekonurmella luvuin 2-6 (1-5). Kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Jags oli läpi ottelun altavastaajana kun JanPa osui avausjakson loppuhetkillä kolmesti ja ottelu oli sitä myöden käytännössä pelattu. JanPan maalit laukoivat Santeri Nousimaa, joka laukoi edellisottelun tapaan kolme maalia, Arttu Raatikainen kahdesti sekä Olli Pruuki kertaalleen.

Ottelun ensimmäiset minuutit antoivat jo heti osviittaa ottelun kulusta, kun ottelun ensimmäiset viisi minuuttia JanPa käytännössä piti palloa ja Jagsin kosketukset palloon olivat puolittaisia tai kontrolloimattomia. Avausmaali syntyikin jo 7.minuutin jälkeen, kun Kristian Nousimaa alusti ja Santeri Nousimaa laukoi pallon varmasti verkkoon. Sama parivaljakko oli pahanteossa vain kolmea minuuttia myöhemmin ja vaikka tällä kertaa Santerin laukaus ei ihan niin laadukas ollut, niin se lipui kotivahti Servet Parlakin kainalon alta sisään. Ottelun kolmas maali näki päivänvalon 13.minuutilla, kun Jagsin kokenut Erno Virkki laukoi pallon voimalla etuylänurkkaan ohi Peik Liljedahlin ja näin ottelu oli saanut maalirikkaan alun.

Seuraavia maaleja odoteltiin kuitenkin jakson loppuhetkille asti. Ennen näitä maaleja Jagsilla oli yksi läheltä piti -tilanne, jonka JanPa kuitenkin selvitti. JanPa hallitsi pelivälinettä selvästi, mutta pallottomien pelaajien aloitteet jättivät toivomisen varaa. Viimeisen viiden minuutin aikana niitä kuitenkin alettiin jälleen näkemään ja tuloskin oli sen mukaista. Ensin 41.minuutilla Arttu Raatikainen teki oivan liikkeen ja laukoi pallon Olli Pruukin syötöstä verkkoon. 43. minuutilla puolestaan oli ottelussa kaksi maalisyöttöä antaneen Pruukin vuoro onnistua Raatikaisen esityöstä. 45.minuutilla Santeri Nousimaa sinetöi hattutemppunsa, kun velipoika Kristian antoi pallon mennä nerokkaasti jalkojensa välistä eteenpäin ja Santeri pääsi sitä myöden läpiajoon eikä erehtynyt.

Toisella jaksolla kummatkin joukkueet onnistuivat kertaalleen, kun jakson alkuun Raatikainen tälläsi päivän toisensa takatolpalta, jonne pallon toimitti Lenni Jurvanen ja 70.minuutilla Jags onnistui hyödyntämään yhden harvoista paikoistaan, kun Yunus Cakmak onnistui kiertämään maalivahti Liljedahlin ja sijoitti pallon tyhjiin. Kokonaisuudessaan toinen puoliaika oli pitkälti pelailua mukavassa kevätsäässä.

Ei saatu toiselle jaksolle enää pidettyä omaa tekemisen tasoa sellaisena mitä ehkä olisin toivonut, mutta sen verran hyvin me kuitenkin pelattiin, että ei me annettu vastustajalle paikkoja lähteä kirimään takaa. Aika useinhan lukemien repsahtaessa myös pelin taso tuppaa laskemaan ja se on ihan inhimillistä. Ensimmäinen jakso oli meiltä riittävän hyvä, mutta kaikkiaan peli oli laiskanpulskea sunnuntaipeli, jossa lähdettiin vastustajan olemattomaan liikkeeseen mukaan. Siitäkin huolimatta oltiin joka osa-alueella parempia ja otettiin ansaittu voitto, vastuuvalmentaja Riku Laine toteaa.


JanPan osalta kautta on takana kolme ottelua ja niissä erityisesti maalinteko on onnistunut, sillä joukkue on iskenyt yhteensä 14 maalia.
– Ollaan päästy menemään ensimmäiset ottelut aika pienellä vaihtuvuudella kokoonpanon suhteen ja yläoksilla pelaajat on pystytty pitämään nyt samoilla paikoilla, joissa jokaisen vahvuuksia pystytään hyödyntämään parhaiten ja se on auttanut paljon. Etenkin Nousimaan veljekset Krisu (0+4) ja Santtu (6+0) on ollut hurjassa kevätvireessä, mutta noin muutenkin hyökkäyspelaamisen askelmerkit on alkanut loksahdella mukavasti heti paikoilleen,
Laine sanoo.

Seuraava ottelu JanPalla on edessä tiistaina 23.5. Parolassa, kun lauantaille aseteltu kotiottelu Fc SorPaa vastaan jouduttiin siirtämään vierasjoukkueen vaikean pelaajatilanteen vuoksi.

JanPan kokoonpano
Peik Liljedahl(mv)
Lenni Jurvanen
Joona Sorvari
Aleksi Lappalainen
Tommi Lintilä(C)
Ilmari Sainio
Santeri Nousimaa
Kristian Nousimaa
Roope Nyman
Arttu Raatikainen
Olli Pruuki

Calvin Raudsepp
Otto Träff
Henrik Nummenpää
Jani Kuusinen
Mostafa Nateghi

Ottelun maalit
7min 0-1 Santeri Nousimaa (Kristian Nousimaa)
10min 0-2 Santeri Nousimaa (Kristian Nousimaa)
13min 1-2 Erno Virkki
41min 1-3 Arttu Raatikainen (Olli Pruuki)
43min 1-4 Olli Pruuki (Arttu Raatikainen)
45min 1-5 Santeri Nousimaa (Olli Pruuki)
48min 1-6 Arttu Raatikainen (Lenni Jurvanen)
70min 2-6 Yunus Cakmak

Ottelun varoitukset
38min Tommi Lintilä, JanPa
59min Olgun Nalci, Jags
76min Olli Pruuki, JanPa

Kategoriat
uutiset Yleinen

Miesten kotiavaus toi hallitun voiton

JanPa ei jättänyt kotiavauksessa saumoja vierailijajoukkue Tampere United/3:lle, vaan otti hallitun 5-1 (3-0) voiton. JanPan maaleista kolme laukoi Santeri Nousimaa ja kertaalleen osuivat Tiitus Kiviahde ja Pyry Pulkkinen. Tunnelmaa lauantaipäivään loi äänekäs kotiyleisö, joka läpi ottelun jaksoi kannustaa omiaan ja antaa vastustajalle sopivissa määrin kuittia.

Vierasjoukkue oli matkassa yhden vaihtopelaajan voimin, joten odotettavissa oli, että vieraat tuskin järin kovalla intensiteetillä lähtevät otteluun, vaan enemmänkin pyrkivät jakamaan voimia koko ysikymppiselle. Ennakko-odotukset osoittautui pian oikeaksi ja JanPa hallitsi palloa alusta asti. Alkuun pelaaminen oli osin hermostunutta, jonka myötä pelaamiseen ei saatu rytmiä kohdilleen ja hyökkäyspelaaminen takkusi. Avausmaalin jälkeen peli kuitenkin vapautui ja ottelun ensimmäinen maali syntyi 23.minuutilla, kun Santeri Nousimaa kamppaili pallosta vierasvahdin kanssa. Erotuomarin tulkinnan mukaan vierasvahti pelasi tilanteessa sääntöjen vastaisesti ja JanPalle tuomittiin hieman heppoinen rangaistuspotku, jonka Nousimaa itse ampui sisään.

Avausmaalin jälkeen JanPa sai pykälän terävyyttä hyökkäyspelaamiseen ja seuraava maali syntyi 31.minuutilla, kun vasempana laitapuolustaja ottelun urakoinut Arttu Raatikainen oli noussut hyökkäyksen tueksi ja laukoi pallon oikeaan tolppaan, josta karat laukoi sisään vuonna 2007 syntynyt Tiitus Kiviahde, jolle maali oli uran ensimmäinen miesten peleissä. Avausjaksolla nähtiin vielä yksi maali, kun 38.minuutilla Kristian Nousimaa syötti velipoikansa Santerin vasemmalta puolittaiseen läpiajoon ja tämä sijoitti pallon varmasti verkkoon.

Toisen jakson TamU/3 joutui pelaamaan vajaalla, kun avausjakson lopulla kahden pelaajan ottelu päättyi vammoihin. Pelin intensiteetti ei täten järin korkeaksi noussut, kun TamU/3 pyrki puolustamaan syvältä ja JanPa koitti edetä sinne kontrolloidusti. Miesalivoimasta huolimatta seuraavasta maalista vastasi vieraat, kun Veini Simolin puski kulmapotkun sisään 59.minuutilla. Todellista kiriä TamU/3 ei kuitenkaan saanut aikaiseksi ja 71.minuutilla Santeri Nousimaa täydensi hattutemppunsa komealla laukauksella, kun vierasvahti oli lähtenyt palloa vastaan ja pallo ajautui keskiympyrän kaaren läheisyyteen Nousimaalle, joka hyödynsi riman alle tippuneella laukauksella tyhjyyttään ammottaneen maalin. Päätösnumerot sinetöi seitsemän minuuttia ennen loppua Pyry Pulkkinen, jolle esityön maalin teki Calvin Raudsepp.

– Ei tämä ottelu pelilliseltä annilta spektaakkeliksi noussut, mutta upea kotiyleisö jää kyllä pitkäksi aikaa mieleen. Näin hienoa tunnelmaa Turengissa pelatussa jalkapallo-ottelussa on harvoin tarjolla. Viime vuosilta päällimmäisenä itselläni tulee mieleen TamUn edustusjoukkueen taannoinen vierailu Kolmosen pelissä, jossa oli vierasfaneja oli paikalla bussilastillinen, jonka lisäksi muutama vuosi takaperin Pallo-Exoduksen ja Fish Unitedin Seiskan päätöskierroksen kamppailussa oli tunnelma kohdillaan, JanPan vastuuvalmentaja Riku Laine muistelee.


Tänään ei kyllä jätetty kaverille saumaa, vaikka pallollinen peli jätti toivomisen varaa ja pieni maltti olisi ollut paikallaan. Osaltaan tähän vaikuttaa meidän kotikenttä, jossa on kumirouhetta niin paljon, että pallon pelaaminen maita pitkin ei aina onnistu, kun se pomppii niin vietävän paljon. En ole tekonurmikenttien asiantuntija, mutta missään muualla niistä kymmenistä ja taas kymmenistä tekonurmikentistä joilla olen käynyt ei ole näin valtavaa määrää kumirouhetta. Ehkä myös äänekäs kotiyleisö toi näyttämisen haluja, joka toi kiireen tuntua, Laine miettii.

Keskustan vastustaja laittoi aikalailla täysin tukkoon, mutta laitoja päästiin hyödyntämään paljon ja sitä kautta saatiinkin onnistumisia. Erityisen iloinen olen koko ottelun oikealla laidalla pelanneen Tiitus Kiviahteen panokseen. Hän jaksoi painaa kovan määrään työtä laidalla ja oli kaikin puolin isoksi hyödyksi joukkueelleen ja olen iloinen, että Tiitus onnistui heti maalinteossa. Niitä on varmasti tulossa vielä lisää. Lisäksi täytyy nostaa esiin toppari Joona Sorvari, joka on edellisen kerran koskenut palloon nappiksen jalassa joskus viime vuoden puolella, mutta se ei kentällä näkynyt millään tavalla. Upea esitys häneltäkin, Laine kehuu.

JanPan kokoonpano
Matias Saarenpää(mv)
Arttu Raatikainen
Joona Sorvari
Okko Pulkkinen
Tommi Lintilä(C)
Ilmari Sainio
Santeri Nousimaa
Kristian Nousimaa
Roope Nyman
Tiitus Kiviahde
Olli Pruuki

Calvin Raudsepp
Mostafa Nateghi
Pyry Pulkkinen
Otto Träff
Jani Kuusinen
Peik Liljedahl(mv)

Ottelun maalit
23min 1-0 Santeri Nousimaa, rp
31min 2-0 Tiitus Kiviahde (Arttu Raatikainen)
38min 3-0 Santeri Nousimaa (Kristian Nousimaa)
59min 3-1 Veini Simolin
71min 4-1 Santeri Nousimaa
83min 5-1 Pyry Pulkkinen (Calvin Raudsepp)