JanPan miesten edustusjoukkue on pelannut puolet kauden otteluista ja sarjasijoitus kymmenen ottelun jälkeen on toinen. Sarjaa johtaa vain yhdessä ottelussa tähän mennessä pisteitä tiputtanut LaVe/KPR neljän pisteen turvin. Kauden puoliväli saavutettiin eilen paikallisottelussa Pato/2:ta vastaan ja siitä ottelusta muodostui varsin ikimuistoinen.
Edellisen otteluraportin jälkeen JanPa on ehtinyt pelata viisi ottelua. Kauden avaustappio kärsittiin Lammilla sarjajohtaja LaVea vastaan 9.kesäkuuta, kun LaVe/KPR oli Turvan nurmikentällä tehokkaampi lukemin 2-0 (2-0). Ottelussa JanPa loi enemmän maalipaikkoja, mutta ruuti oli tuolloin märkää ja vastustajan maalivahti pelasi loistavan ottelun, jonka myötä pisteet jäi Lammille.
Seuraavaksi pelit jatkui kahden kotiottelun viikolla, kun ensin 14.6. kylään tuli SorPa ja 17.6. PiPo-79/2. Keskiviikon SorPa-ottelu päättyi JanPan selvään 6-1 (3-0) voittoon ja voiton arkkitehtina hääri hattutempun iskenyt Pyry Pulkkinen, jota säesti Santeri Nousimaa kahdella maalilla sekä Joonas Välilä yhdellä maalilla. Ottelu kulki JanPan hallinnassa alusta loppuun ja sen myötä oli mukava lähteä kohti lauantain ottelua, josta muodostui vielä runsasmaalisempi. Vierasjoukkue PiPo-79/2 saapui paikalle yhden pelaajan vajaalla ja lopulta loppulukemat kirjattiin historiankirjoihin 10-1 (3-0). Maalintekijöinä Pyry Pulkkinen neljästi, Santeri Nousimaa kolmesti, Olli Pruuki kahdesti ja Arttu Raatikainen kertaalleen.
Keskiviikkona 21.6. JanPa matkasi Viialaan hyväkuntoiselle nurmikentälle mittelemään Viialan Peli-Veikkoja vastaan. Ottelussa JanPa esitti kauden parastaan ja nappasi hallitun 0-4 (0-3) voiton Olli Pruukin, Ilmari Sainion, Pyry Pulkkisen ja Jukka-Pekka Toivosen maaleilla. Jobinpostia ottelusta tuli punaisen kortin muodossa, kun Okko Pulkkinen repi itselleen vartti ennen loppua suoran punaisen kortin, joka tietää kahden ottelun huilia.
– Kesäkuun ottelut sujui pelillisesti hyvin, vaikka mukaan yksi huumoripeli (PiPo-79/2) mahtuikin. Lammillakin pelattiin hyvä peli, vaikka sieltä käteen jäikin vain luu. Kotiottelut hoidettiin rutiinilla ja Viialassa käytiin pelaamassa erittäinkin hyvää jalkapalloa, jonka myötä oli mukava jäädä juhannustauolle, JanPan vastuuvalmentaja Riku Laine muistelee.
Ottelut jatkuivat eilen 6.7. kotiottelulla Pato/2:ta vastaan. Ottelu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen lopulta 4-3 (2-1) ja ottelu ei varmasti jättänyt katsojia kylmäksi. Ottelun ensimmäinen maali syntyi jo toisella peliminuutilla, kun vieraiden Niklas Healy esitteli vasemman jalan laukaustaan ja pallo löytyi JanPan maalista. Tasoihin JanPa tuli 20.minuutilla rangaistuspotkusta, jonka hommasi ja laukoi itse sisään Santeri Nousimaa. Aloituspotkun jälkeen mentiin toiseen päähän rangaistuspotkutäplälle, kun Peik Liljedahlin katsottiin rikkoneen hyökkääjää varoituksen ja rankkarin arvoisesti, mutta ”Peku” liimasi Miro Alamyllärin laukauksen hienosti. Avausjaksolla Pato/2 hallitsi pelitapahtumia ja erityisesti keskikentällä pelanneet Kolmosessa pelaavan edustusjoukkueen pelaajat Healy ja Leevi-Eelis Lindberg pyörittivät peliä nätisti. Kuitenkin aivan jakson loppuun iski JanPa, kun Olli Pruukin syöttö vapautti Pyry Pulkkisen vetopaikkaan ja Pyryn laukaus painui Kolmosessa seitsemän ottelua tällä kaudella pelanneen Petro Kummolan kainalon alta verkkoon ja näin JanPa lähti tauolle 2-1 -johdossa.
Toiselle jaksolle JanPa sai rauhoitettua peliä ja Paton pelinrakentelua ja kunnon maalipaikkoja ei vieraat onnistuneet luomaan. JanPa niitä kuitenkin loi muutaman ja erityisesti kauden ensimmäisen Kutosen ottelunsa pelannut, JanPan M35 joukkueen priimusmoottori, Harri Suhonen, joka kolautteli toisella jaksolla kertaalleen ylärimaa ja kerran tolppaa. Myös avausjaksolla Harri osui kerran ylärimaan, mutta onni ei tällä kertaa ollut matkassa mukana ja maalitili kauden osalta jäi avaamatta.
Ottelua oli jäljellä vajaa kaksikymmentä minuuttia, kun nähtiin harvinaislaatuinen tapahtumasarja. Ensin 74.minuutilla Santeri Nousimaata rikottiin toistamiseen boksissa ja mies itse ampui rankkarin jälleen sisään. Vain kahta minuuttia myöhemmin sama kuvio toistui jo kolmannen kerran ja lopputulemana jälleen sama; rankkarista pallo verkkoon ja Nousimaalle kauden neljäs hattutemppu ja maali numero 16.
– Enpä muista koskaan nähneeni, että sama pelaaja hankkii yhdessä ottelussa kolme rankkaria ja painaa niistä hatullisen täyteen. Ensimmäinen ja kolmas rankkarivihellys meille oli täysin selviä, joista ei ole nokan koputtamista, mutta toinen rankkari oli ehkä hieman heppoinen, joskin kontakti siinäkin tilanteessa nilkoille toki oli ja tuomari oli tilanteessa hyvin sijoittunut, Laine sanoo.
Näiden tuomioiden jälkeen alkoi vierasjoukkueen tunnepuolella lämpömittarin lukemat nousemaan. Pitkään näytti, että ottelun loppu on enemmän tai vähemmän pallottelua ja vierasjoukkueen kiukuttelua, mutta sitten esiin astui Lindberg. Ensin 88.minuutilla mies moukaroi upean kaukolaukauksen alanurkkaan ja heti seuraavalla minuutilla Lindberg toi joukkueensa jo maalin päähän laukomalla vapaapotkun voimakkaasti riman alle. Vierasjoukkueen kiri ei kuitenkaan riittänyt ja näin JanPa jatkaa kotiotteluiden osalta ilman pistemenetyksiä, kun kaikki kauden viisi kotiottelua on päättynyt JanPan voittoon.
– Ensimmäinen jakso oltiin kyllä perässä ja pahasti, mutta toiselle jaksolle saatiin parannettua otteita onneksi riittävästi. Silti kokonaisuudessaan peli jätti meidän osalta paljon parannettavaa. Vastustajalla oli muutamia hyvin laadukkaita yksilöitä mukana, kuten esimerkiksi kaksi maalia tehnyt Lindberg, joka on Paton edustusjoukkueenkin pelin kantavia voimia Kolmosessa ja noin taitavat yksilöt pystyy vaikuttamaan näillä sarjatasoilla pelin kulkuun paljon. Erityisesti se 4-2 -kavennuksen laukaus oli älyttömän upea, Laine kehuu.
– Kaikkiaan ottelu oli kyllä erittäin viihdyttävä ja oli mukavaa, kun ottelussa oli kiihkeää paikallisottelun tunnelmaa, mutta kuitenkin niin, että mitään fyysisiä ylilyöntejä ei sattunut, Laine toteaa.
Syyskierros käynnistyy kahden viikon kuluttua kotiottelulla FC Haka-j/Mustaa vastaan, mutta minkälainen maku kevätkierroksesta jäi?
– Jos peilaa viime kauteen, niin nythän meidän kevätkierros oli huomattavasti parempi. Otteet kentällä oli tasaisempia, pelaajiston vaihtuvuus otteluihin pienempi ja tunnelma joukkueessa on ollut läpi kauden hyvä ja positiivinen. Kauden alla asetettiin valmennuksessa minimitavoitteeksi parantaa viime kaudesta ja siinä ollaan tähän mennessä onnistuttu. Ollaan edelleen hyvin myös nousutaistossa mukana ja se on hyvä asia, sillä pelit on aina mukavampia, kun niillä on oikeasti joku merkitys, Laine sanoo.
JanPan kokoonpano Pato/2 vastaan
Peik Liljedahl(mv)
Lenni Jurvanen
Aleksi Lappalainen(C)
Kristian Nousimaa
Henrik Nummenpää
Ilmari Sainio
Harri Suhonen
Santeri Nousimaa
Olli Pruuki
Nuutti Paakkari
Pyry Pulkkinen
—
Aarne Koskinen
Otto Träff
Perttu Nummenpää
Roope Nyman
Jani Kuusinen
Ottelun maalit
2min 0-1 Niklas Healy
20min 1-1 Santeri Nousimaa, rp
21min erp Miro Alamylläri, Pato/2
45min 2-1 Pyry Pulkkinen (Olli Pruuki)
74min 3-1 Santeri Nousimaa, rp
76min 4-1 Santeri Nousimaa, rp
88min 4-2 Leevi-Eelis Lindberg
89min 4-3 Leevi-Eelis Lindberg
Ottelun varoitukset
19min Ismail Abouabassi, Pato/2
21min Peik Liljedahl, JanPa
83min Olli Pruuki, JanPa
88min Aarne Koskinen, JanPa
90+2min Janne Punkari, Pato/2
90+3min Walter Kurtz, Pato/2