Kategoriat
uutiset Yleinen

Edustuksella onnistunut kausi Vitosessa

JanPan edustusjoukkueen kalenterivuosi 2024 oli vaiherikas ja nousujohteinen. Tammikuun alkupuolella joukkue oli valmistautumassa vielä Kutoseen, mutta sitten Palloliitolta tuli yhteydenotto, jossa kyseltiin kiinnostusta lähteä pelaamaan Vitosta. Tähän tilaisuuteen tartuttiin, sillä nousu oli jo kaudella 2023 tavoitteena, mutta se jäi niukasti saavuttamatta, mutta Kutosen parhaana lohkokakkosena JanPa oli täydennysjärjestelyn ensimmäisellä sijalla ja sitä kautta lopulta kabinettinousu myös tuli.

Kauden ensimmäinen ottelu oli Suomen Cupin peli Seiskassa pelaavaa FC Helmi Jätkää vastaan. Ottelu pelattiin Tampereella Kaupin talvikentällä ja siitä ottelusta käteen jäi lopulta pelkkä luu, kun FC Helmi Jätkä tuli lisäajalla tasoihin JanPan omalla maalilla ja lopulta vei rangaistuspotkukilpailun nimiinsä. Varsinainen peliaika päättyi 2-2 (0-1) -lukemiin ja JanPan maaleista vastasivat Santeri Nousimaa rangaistuspotkusta avausjakson lisäajalla ja Henrik Nummenpää 73 minuutilla.

Ensimmäisen Vitosen peli pelattiin samassa paikassa Kaupissa, jossa Ilves/3 murjoi JanPan 6-0 (0-0) -luvuin. Takatalven takia ensimmäinen kotiottelu Fish Unitedia vastaan jouduttiin siirtämään, joten myös toinen ottelu pelattiin vieraissa ja se päättyi FC Kangasalan 5-1 (1-0) -voittoon.
– Kauden alkuhan oli meille kaikkea muuta kuin ideaali. Otteluohjelma oli meille kova, sillä jo ennakkoasetelmissa tiedettiin, että kaikki kolme ensimmäistä vastustajaa tulevat keikkumaan sarjan kärkipäässä ja näinhän siinä kävi, kun Fish United voitti Vitosen, Kangasala oli toinen ja Ilves/3 kolmas. Tähän yhtälöön kun lisätään se, että ei päästy pitkittyneen talven takia treenikentillekään, niin ei jaksettu vääntää kuin ensimmäiset jaksot. Ne ensimmäiset jaksot tosin oli ihan rohkaisevia, joten rumista lukemista huolimatta usko ei vielä hirveästi tulevaan horjunut. Lisäksi näissä kahdessa pelissä koitettiin hieman uudenlaista formaatiota, kun edelliskaudet oltiin menty pitkälti 4-2-3-1 / 4-1-4-1 formaatiolla ja näihin peleihin lähdetettiin 4-4-2 kapealla keskikentän timantilla. Siinä oli omat hyvät ja huonot puolensa, mutta kokeilu kuitenkin lopetettiin näihin kahteen peliin, vastuuvalmentaja Riku Laine muistelee.

Kahden runsasmaalisen vierastappion jälkeen edessä oli kaksi kotiottelua kotoisalla tekonurmella. Ennakko-odotuksissa vastustajat olivat kevyempää kaliiberia mitä ensimmäiset kaksi peliä ja sen myös käytäntö osoitti kentällä. Ensin kaatui NePa tyylipuhtaasti 3-0 (3-0) Santeri Nousimaan kolmella maalilla ja viikkoa myöhemmin kaatui LaVe/KPR 4-0 (2-0) S.Nousimaan, Perttu Nummenpään ja Janek Jokisen kahdella maalilla. Kahden kotiottelun jälkeen JanPa kävi 19.5. pelaamassa kauden pisimmän vieraspelinsä sunnuntaina Orivedellä Tuiskun vieraana, josta tulemana oli piste 3-3 (1-1) -lukemin. Orivedellä kaikki JanPan maalit syntyi rangaistuspotkuista, kun kapteeni Jokista rikottiin kolmesti ja rankkarit painoivat sisään S.Nousimaa & Olli Pruuki(2).
– Kotipeleissä haluttiin näyttää ennen kaikkea itsellemme, että kyllä me pystytään pelaamaan jalkapalloa. Kaksi peräkkäistä nollapeliä lämmitti ja pelattiin myös pelillisesti ihan hyvät pelit. Orivedellä puolestaan pelattiin kauden heittämällä heikoin peli, mutta silti saatiin piste matkaan, joka edelleen näin kauden jälkeenkin hieman hämmästyttää. Niin huonolla jalkapallolla ei pitäisi pisteitä ottaa millään sarjatasolla. Sunnuntaipeli ei selvästikään sopinut meille, Laine muistelee.

Oriveden jälkeen matka jatkui jälleen Tampereelle ACE/2:n vieraaksi ja tässä ottelussa oli kauden murheellisin kokoonpanotilanne, kun vaihtopenkiltä löytyivät ainoastaan valmentaja Laine & Jani Kuusinen sekä polvivamman Orivedellä saanut Okko Pulkkinen, joka ei kentälle asti mennyt. Tuloksena 4-1 (2-1) -tappio, jonka jälkeen palattiin jälleen kotikentälle ja näistä kahdesta kotiottelusta pisteitä kertyi täydet kuusi, kun ensin kaatui FC Melody 4-3 (1-0) ja sitten UrPS 5-3 (1-2).
ACE/2 peli harmittaa edelleen siinä määrin, että murheellisen kokoonpanotilanteen johdosta ajattelin, että lähdemme otteluun nykypäivänä suositulla kolmen topparin linjalla eli puolustaessa viiden linjalla. 21 minuutin jälkeen oltiin pari maalia perässä ja muutettiin formaatio takaisin tuttuun 4-2-3-1 ja sen jälkeen peli muuttui hyvinkin tasaiseksi ja kavennettiin ottelun lopulla. Toisella jaksolla saatiin rankkari, mutta ACE/2:n molari, jolla oli liigakokemustakin vyöllä, otti hienon torjunnan ja tovi sen jälkeen pallo kaivettiin meidän maalista ja sitä myöden peli alkoi olla taputeltu. Kotipelit olikin sitten oikein kunnon ilotulitusta molempiin suuntiin, joissa me onneksi olimme se osapuoli joka teki enemmän maaleja, Laine toteaa.

Runsasmaaliset ottelut saivat jatkoa seuraavassa pelissä, kun TAS (Tampere African Sports) otti JanPasta 4-3 (2-2) -voiton kevätkauden päätöskierroksella. Syyskierros alkoi kahdella tappiolla, kun Ilves/3 kävi hakemassa Liinalammilta tiukan 2-3 (1-1) -voiton ja ensimmäistä kertaa kohdattu Fish United vei Kaupissa pelatun ottelun nimiinsä 5-1 (1-1).
TAS-ottelu oli ja on edelleen sellainen, jonka häviäminen harmittaa suunnattomasti. Meidän ei olisi ikipäivänä pitänyt hävitä sitä peliä, mutta jotenkin mystisesti onnistuttiin lopulta peli loppuhetkillä puppeloimaan. Siinä pelissä tappion aiheutti ihan täysin meidän oma tekeminen, toisin kuin kahdessa seuraavassa, jossa myös vastustajat oli jälleen hyviä. Ilvekseltä ei onnistuttu pisteitä tällä kaudella ottamaan ja Fish Unitedia vastaan pystyttiin ensimmäinen jakso pelaamaan oikeinkin hyvää jalkapalloa ja oltaisiin voitu johtaa tauolla parilla maalilla, mutta vastustajan molari oli ilmiömäinen ja toisella jaksolla FisUn rutiini ja taitotaso näkyivät lopulta tylylläkin tavalla tulostaululla, Laine sanoo.

Kolmen ottelun tappioputki ei kuitenkaan painanut leukoja rintaan, sillä tekeminen kentällä oli kuitenkin sillä tasolla, että sillä pystyy tulosta tekemään ja jokainen joukkueen jäsen taustoja myöden tiesi myös sen faktan, että peliä pystytään myös parantamaan. Siitä hyvä esimerkki saatiinkin seuraavassa Linskin kotiottelussa, kun silloinen sarjakärki FC Kangasala joutui taipumaan JanPalle 2-1 (1-1). Ottelu pelattiin elokuun alussa ja viimeisen kahden kuukauden aikana JanPa häviskin enää vain kertaalleen, kun Fish United oli myös Linskillä pelatussa ottelussa parempi maalein 2-5 (2-3), mutta loput kahdeksan ottelua päättyi JanPan voittoon.
– Me pystyttiin FisUkin pistämään kotona tiukille ja oltiin heti alussa 2-0 -johdossa, mutta lopulta meillä ei ihan hermokontrolli enää riittänyt ottelussa. Se oli aika tunnepitoinen ottelu molemmilta joukkueilta, jossa FisU lopulta piti hermonsa vähän paremmin kurissa ja ansaitsi voittonsa. Tätä tappiota ennen oltiin käyty hakemassa pisteet NePalta ja LaVe/KPR:lta tosi vahvoilla peliesityksillä. Erityisesti Lammilla pelattu ottelu on jäänyt mieleen, kun LaVe oli pakotettu puolustamaan käytännössä koko ensimmäisen nelivitosen omalla kenttäpuoliskolla koko joukkueen voimin. Lisäksi kotona onnistuttiin näyttämään Tuiskulle, että osataan pelata ihan jalkapalloakin, joka ei Tuiskun kotiottelussa näkynyt, Laine kertoo.

Loppukauden ottelut olivat runsasmaalisia, sillä ACE/2 kaatui tekonurmella 4-1 (3-0), FC Melody vieraissa 2-5 (1-2) , UrPS vieraissa 4-6 (3-2) ja päätosottelussa TAS kotona peräti 11-1 (7-0).
– Loppukaudesta meille tuli vielä pieniä haasteita maalivahtiosiolla, kun Peik Liljedahl lähti Patoon pelaamaan Kolmosta, joten jouduttiin kyselemään tolppien väliin apuja joko ikämiehistä tai yhteistyöseura Härmästä. Meidän vahvuus läpi kauden oli kuitenkin hyökkäyspäässä ja etenkin sen jälkeen kun Pruukin Olli (16 ottelua, 22+12) oli suorittanut kesällä varusmiespalveluksensa, niin palaset hyökkäyspelaamisessa loksahti paikoilleen. Ollin ohella kärjessä taikoja loihti nuori mies Esperance Kamona (8 ottelua, 10+2), joka pelasi ensimmäisen kautensa ikinä missään joukkueessa ja oli ilmiömäinen. Lisäksi totta kai Miika Paussun (16 ottelua, 9+12) panos ylöspäin oli huima ja mies antoikin kauden mittaan sellaisia karkkeja, että semmoisia harvoin Vitosessa nähdään. Aika monta nimeähän tähän pystyisi vielä mainitsemaan, mutta myös kapteeni Janek Jokisen (14 ottelua, 8+12) panos kentällä ja sen ulkopuolella oli kauden aikana suuri. Tästä on hyvä lähteä kohti seuraavaa kautta, Laine päättää.

Näin ollen JanPa sijoittui Vitosessa lopulta neljänneksi. Voittoja tuli 12, tasapelejä yksi ja tappioita 7. Maaleja JanPa onnistui tekemään 73 ja omissakin soi 55 kertaa, joten sekä tehtyjen- että päästettyjen maalien keskiarvo kohosi korkeaksi. Neljännen sijan myötä JanPa on tänäkin talvena mukana täydennysjärjestelyssä sarjanousua silmällä pitäen, mutta tällä kertaa kabinettinousu jäänee haaveeksi, kun Nelosessa pelit lopettanut KylVe on luovuttanut paikkansa Toijalaan, jonka myötä Nelosta ei ole tarvetta enää täydentää. JanPan edellä täydennysjärjestelyssä on vielä myös Ilves/3.



Kategoriat
uutiset Yleinen

Syyskokous 25.11.2024

Janakkalan Pallo ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään maanantaina 25.11.2024 seuran toimistolla (Paturintie 8) klo 19.

Kokouksen esityslista

1. Kokouksen avaaminen

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

3. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valitseminen

4. Pöytäkirjan tarkastajien (2kpl) ja ääntenlaskijoiden (2kpl)

valitseminen. Ääntenlaskijat voidaan valita tarvittaessa

5. Esityslistan hyväksyminen

6. Vuoden 2025 toimintasuunnitelman vahvistaminen

7. Vuoden 2025 talousarvion vahvistaminen

8. Seuran jäsenmaksun ja maksuajankohdan päättäminen

9. Johtokunnan jäsenten ja varustevastaavan kulukorvausten

vahvistaminen

10. Johtokunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja

taloudenhoitajan valitseminen vuodelle 2025

11. Johtokunnan muiden jäsenten valitseminen vuodelle 2025

12. Toiminnantarkastajat x2 ja varatoiminnantarkastajan

valitseminen

13. Seuran edustajien valinta järjestöjen kokouksiin

14. Muut asiat

15. Kokouksen päättäminen

Kategoriat
uutiset Yleinen

JanPa juhlii lauantaina Linskillä

Janakkalan Pallon perustamisesta tulee kuluneeksi tänä vuonna pyöreät 60 vuotta ja seura juhlistaa tätä merkkipaalua lauantaina 6.7. Juhlapäivä alkaa tekonurmelta klo 12, josta seuran joukkueet lähtevät kulkueena kohti Liinalammia.

Liinalammilla on alkusanojen ja haastatteluiden jälkeen tarjolla touhuja eri pisteissä, jonka lisäksi on mahdollisuus osallistua uuden JanPan kannatushuudon arvontaan. Palkintoja voi voittaa tutkasta, ketteryysrasta ja voittohuudon keksimisestä.

Toimintapisteet kokonaisuudessaan ovat pomppulinna, futistutka, ketteryysrata, koordinaatiopiste, jonka lisäksi paikalla myydään seuran 60 vuotisjuhlatuotteita, makkaraa, pillimehua ja kahvia. JanPan vaatetuksella (nykyisellä tai vaikka 70-luvulta) saa ilmaisen makkara+mehu tai makkara+kahvi -kombon, mutta ilman seura-asua kahvion antimet ovat maksullisia.

Tutkassa ja ketteryysradassa sarjat on jaettu seuraaviin sarjoihin; 5-7v, 8-9v, 10-11v, 12-13v, 14-15v ja 18+v. Tapahtuma päättyy viimeistään klo 15 ja ennen tapahtuman päätöstä palkitaan voittohuudon keksijä sekä tutkan ja ketteryysradan voittajat.

Tervetuloa Linskille juhlimaan JanPaa!

Kategoriat
uutiset Yleinen

1-4 -luokkalaisten tyttöfutistapahtuma 7.5.

Janakkalan Pallo järjestää Turengin tekonurmella 1-4 -luokkalaisille tytöille tyttöfutistapahtuman. Alkuperäinen suunnitelma oli toteuttaa 1-2 -luokkalaisille oma tapahtuma 23.4., mutta lumisade pilasi suunnitelmat ja myös 1-2 -luokkalaisten tapahtuma siirretään tiistaille 7.5.

Jalkapalloon pääsee tutustumaan klo 17-18.30 välisenä aikana. Tapahtumaan ei tarvitse jalkapallovarustusta, sillä myös lenkkareilla pärjää vallan mainiosti. Ilmoittautumisia on tullut jo mukava määrä, mutta tekonurmella on tilaa vielä lisäjaloillekin! Ilmoittautumiset otetaan vastaan sähköpostitse janpa1964@gmail.com ja ilmoittautumisen yhteydessä on hyvä mainita lapsen nimi ja luokka, jotta jakaminen kahteen ryhmään (1&2lk ja 3&4lk omat ryhmänsä) tapahtumapäivänä sujuu jouhevammin.

Kategoriat
uutiset Yleinen

Vuoden 2024 jalkapallokouluun voi nyt ilmoittautua

Janakkalan Pallon perinteinen jalkapallokoulu järjestetään myös tänä vuonna. Tällä kertaa konsepti on muuttunut niin, että yhden intensiivisen viikon sijaan jalkapallokoulun päivät on jaettu kolmelle viikolle ja tänä kesänä päivät ovat:
Tiistai 4.6. klo 17.30-18.30
Perjantai 7.6. klo 17.30-18.30
Tiistai 11.6. klo 17.30-18.30
Torstai 13.6. klo 17.30-18.30
Tiistai 18.6. klo 17.30-18.30

Myös paikka on vaihtunut, kun aiempin vuosina jalkapallokoulu on potkittu Moision nurmella, mutta tällä kertaa paikkana toimii Liinalammin nurmikenttä. Aiempina vuosina jalkapallokoulun jälkeen toiminta on jatkunut läpi kesän kerran viikossa ja se on tavoitteena tälläkin kertaa.

Jalkapallokoulun hinta on 120 euroa ja hinta pitää sisällään ohjatun toiminnan, jalkapallon, pelipaidan, shortsit ja sukat sekä vakuutuksen.

Ilmoittautuminen tapahtuu https://janakkalanpallo.fi/jalkapallokoulu/ sivulta löytyvän ilmoittautumislomakkeen kautta

Kategoriat
uutiset Yleinen

Miesten kausi käyntiin ensi viikolla

JanPan miesten kausi Läntisen alueen Vitosessa käynnistyy ensi viikolla. Ensimmäisen kerran pisteistä pelataan Tampereella, jossa Ilves/3 isännöi kauden avausottelua torstaina Kaupin tekonurmikentällä. Valmistautuminen kauteen on ollut heikko, sillä yhteisiä tapahtumia talvikauden aikana on alla vain yksi eli Suomen Cupin ottelu, jossa JanPa tippui Seiskassa pelaavalle FC Helmi Jätkälle rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsinainen peliaika päättyi 2-2, jonka jälkeen potkittiin rangaistuspotkukisa ja se meni kotijoukkueelle 4-2. JanPan maalit laukoi Santeri Nousimaa rankkarista sekä vaihdosta tehokkaasti kentälle mennyt Henrik Nummenpää.

JanPan vastuuvalmentaja Riku Laine ei ole tyytyväinen joukkueen talvikauteen.
Me tullaan lähtemään kauteen takamatkalta muihin verrattuna. Talven ajan meillä on ollut sunnuntaisin Hämeenlinnan Pullerihallista tunnin vuoro, mutta se ei ole herättänyt pelaajistossa juurikaan mielenkiintoa ja sillä vuorolla on käynyt lähinnä seuramme M35 joukkueen pelaajistoa. Sielläkin on tiukka kausi tulossa, joten hyvä, että edes joku joukkue on hieman päässyt valmistautumaan kauteen, mutta Vitosta silmällä pitäen sunnuntain vuorosta ei ole ollut mitään hyötyä, kertoo itsekin JanPan M35 joukkueessa pelaava Laine.

Suomen Cupissa toive oli päästä pelaamaan pari peliä, mutta jälleen kerran cup-juna tyssäsi Kauppiin. Viime vuonna ACE/2 oli meitä pykälän parempi, mutta tällä kertaa töpeksimme ihan itse lahjoittamalla vastustajalle täysin ilmaisen tasoitusmaalin lisäajalla ja rankkareilla kokeneempi kotijoukkue oli parempi. Meillä oli pelissä täysin riittävä määrä maalipaikkoja tehdä enemmänkin kuin kaksi, mutta vastustajan maalivahti oli ilmiömäisellä torjuntatuulella ja viimeistelyissä näkyi vielä talven ruoste, Laine kertaa tapahtumia.

Vitosen osalta talven aikana on ehtinyt tulla sarjajärjestelmän suhteen muutoksia, sillä liitosta ilmoitettiin seuroille, että kaudella 2025 Vitonen pelataan kahdessa lohkossa. Tämän seurauksena 10/12 Vitosen joukkueesta säilyy suoraan ja sarjan viimeiseksi jäänyt joukkue karsii säilymisestä Kutosen parhaan ei nousijan kanssa. Kaudella 2025 Vitosessa tulee pelaamaan 20 joukkuetta.
Meidän leirissä muutos otettiin ilolla vastaan. On tosi hyvä, että liitossa reagoitiin nykytilanteeseen, sillä Kutosen joukkuemäärä on paisunut tosi isoksi, kun Seiska ei enää tunnu kiinnostavan kuin muutamia Tampereen joukkueita. Nythän tilanne on ollut se, että joukkueet ovat saaneet päättää ilmoittautuvatko Kutoseen vai Seiskaan ja tämän myötä joukkuemäärien suhde sarjoissa on mennyt vinksalleen. On tosiaan hyvä, että tilannetta nyt korjataan, Laine toteaa.

Janekista kapteeni
JanPa lähtee tulevaan kauteen pienin muutoksin pelaajiston osalta, sillä vaihtuvuus on pysynyt matalalla tasolla. Laatua kentälle JanPa sai Miika Paussun muodossa, joka on edellisten vuosien aikana pelannut Hämeenlinnan Jalkapalloseuran riveissä Kakkosta, mutta palaa nyt kasvattiseuransa paitaan. Kaikkiaan otteluita Kakkosessa kertyi 50, jonka lisäksi pelejä Kolmosessa ehti HJS:n paidassa tulla vyölle 23 kappaletta. Lisäksi kesken viime kauden lainasopimuksella Nelosessa pelaavasta Hämeenlinnan Härmästä takaisin kasvattiseuransa paitaan palannut Janek Jokinen on nyt JanPan käytössä heti alkukaudesta, sillä Janekin paperit siirretiin JanPaan talven aikana pysyvästi. Samalla vastuuvalmentaja Laine teki Janekista joukkueen kapteenin.
– Viimeiset pari vuotta joukkuetta on kipparoinut Tommi Lintilä, mutta koska hän on jo muutenkin minun ja Kuusisen Janin apuna valmennuksessa, niin halusin tehdä Janekista kapteenin. Hänellä on olemassa kaikki kapteenin ominaisuudet ja olen varma, että hän pystyy kapteenin roolissa olemaan hyödyksi sekä kanssapelaajille että valmennukselle. Kyseessä ei siis missään nimessä ollut minkäänlainen epäluottamuslause ”Lintiä” kohtaan ja tämän päätöksen tein molempien miesten mielipidettä kuunnellen, Laine avaa kapteenivalintaa.

Tulevan kauden kapteeni Janek Jokinen kaudella 2018 Valkeakoskella Apian kentällä yhdessä maalivahti Janne Oksasen kanssa.

Kapteenin roolin lisäksi Jokiselle ja toiselle uudelle miehelle Paussulle Laine on kaavaillut isoa roolia kentällä.
– Kyllähän siinä on todella taitava kaksikko Vitosen tasolle ja heille on helppo tulla antamaan isoa roolia kentällä. Lisäksi uskon, että Pyry Pulkkinen tulee olemaan jälleen kova kärjessä, vaikka maalimäärät varmasti väkisinkin tulee vähän laskemaan viime kauteen verrattuna. Tulitukea tulee antamaan Olli Pruuki, joka on treenannut itsensä talven aikana omatoimisesti kovaan fyysiseen kuntoon ja siitä olen oikein iloinen. Kaikkinensa meillä on riittävän hyvä materiaali Vitoseen, jotta meidän ei tarvitse lähteä vain selviytymään, kunhan vaan saamme itsemme riittävään pelikuntoon, Laine sanoo.

Miika Paussu (keskimmäinen JanPan pelaaja) pelasi JanPan paidassa yhden ottelun kaudella 2020, kun JanPalla ja HJS:lla oli farmisopimus. Kuva: https://unnah.kuvat.fi/kuvat/JanPa-TamU+29.8.2020+/2020_08_JanPa_TamU-47.jpg

Härmän kanssa farmi
Tulevalle kaudelle JanPa teki farmisopimuksen Nelosessa pelaavan Härmän kanssa. Joukkueilla oli farmisopimus myös toissakaudella, mutta viime kaudella JanPa meni omillaan, joka näkyi raa’alla tavalla etenkin vierasotteluissa.
– Kyllähän meidän viime kauden vieraspelit etenkin syksyllä oli surkuhupaisia, kun jouduttiin lähtemään reissuihin ilman maalivahtia tai hyvin vajavaisella vaihtopenkillä. Farmisopimuksen turvin pyrimme välttämään tämän tilanteen, jonka lisäksi minulle henkilökohtaisesti on tärkeää, että seutukunnalla tehdään yhteistyötä. Keskustelut farmin sisällöstä Härmän valmennuksen kanssa sujui kivuttomasti, sillä olimme alusta lähtien samalla sivulla asioiden suhteen ja olen hyvin luottavainen sen suhteen, että tästä hyötyy kauden aikana molemmat osapuolet, Laine toteaa.

Ensimmäinen kotiottelu JanPalla on edessään lauantaina 20.4. Turengin tekonurmella klo 14 Fish Unitedia vastaan, joka lukeutuu yhdeksi sarjan nousijasuosikeista.
– Ennakkoasetelmissa laskisin nousutaistoon ACE/2:n, FC Kangasalan, FC Melodyn ja Fish Unitedin. ACE/2:lla on kokenut runko, jotka pitkään pelailivat Kolmosessa meidän vanhaa edustusta vastaan ja myös tulokset Suomen Cupissa on ollut hyviä. FC Kangasalaa kävin vakoilemassa heidän ensimmäisessä Suomen Cupin pelissä ja he pelasivat laadukasta jalkapalloa. FC Melody on kokenut ja hyvä joukkue ja Fish United on panostanut jälleen paljon tulevalle kaudelle. Varsinaisia heittopusseja sarjassa tuskin tulee olemaan, vaikka NePan esitys Suomen Cupissa LaVe/KPR:ää vastaan jätti todella paljon parantamisen varaa. Meidän tavoite ennen sarjauudistusta oli sarjapaikan säilyttäminen ja se on edelleen se minimitavoite, Laine toteaa.

Kategoriat
uutiset Yleinen

Miehille kabinettinousu Vitoseen

JanPan miehet pelaavat kaudella 2024 Miesten Vitosessa, vaikka viime kaudella suora nousu jäikin haaveeksi LaVe/KPR:n viedessä Kutosen lohkon ykköspaikan. JanPa petasi itselleen kabinetteihin hyvät asetelmat ollen kaikkien Kutosen lohkojen paras lohkokakkonen ja vaikka pitkään näytti, että siitä ei lopulta hyötyä ollutkaan, niin tammikuun alkupuolella Palloliitolta tuli yhteydenotto, jossa tarjottiin paikkaa Vitoseen ja tämän JanPa myös otti vastaan.

Vitonen pelataan yhdessä lohkossa ja moottoritie Tampereen suuntaan tulee tulevalla kaudella JanPalle tutuksi, sillä Tampereelta Vitosessa pelaavat ACE/2, FC Melody, Fish United, Ilves/3, NePa ja TAS. Tampereen läheltä mukana ovat FC Kangasala ja PYRY (Nokia), jonka lisäksi matka vie kerran Orivedelle Tuiskun vieraaksi. Lähimmät matkareissut suuntautuvat Lammille LaVe/KPR:n vieraaksi sekä Urjalaan, josta mukana on UrPS. Kaikkiaan joukkueita Vitosessa on siis 12, jonka myötä sarjaotteluiden määrä tulevalla kaudella on 22.

Otteluohjelmaa laaditaan vielä uomiinsa, mutta varmaa on se, että sarjapelien osalta kausi alkaa viikolla 15 (8.4.-14.4.) vierasottelulla Ilves/3:sta vastaan. Kauden päätös koittaa syyskuun lopussa kotiottelulla TASia vastaan. Kotiottelut JanPa tulee pelaamaan muuten lauantaisin klo 14, mutta LaVe/KPR:aa vastaan kotiottelu joudutaan pelaamaan perjantaina 10.5. klo 19. Viimeiset kaksi kautta kotiottelut on pelattu poikkeuksetta Turengin tekonurmella, mutta koska Liinalammin nurmikenttä oli edellisvuosista poiketen viime kaudella riittävän kelvollisessa kunnossa loppukesästä jalkapallon pelaamiseen, niin tänä vuonna JanPa pelaa siellä kolme ottelua heinä- ja elokuussa.

Joukkueen taustossa ei muutoksia ole tapahtunut ja vastuuvalmentajana jatkaa kolmatta kautta Riku Laine. Lisäksi valmennuksessa on Jani Kuusinen, joka samalla hoitaa joukkueenjohtajan hommia. Tommi Lintilä jatkaa pelaajavalmentajan roolissa ja Joonas Välilä huoltopäällikkönä, jonka lisäksi taustoissa jatkaa Mikko Mononen rahastonhoitajana.

Vitonen tulee olemaan kauden 2024 osalta raaka, sillä Kutoseen tuli neljä lohkoa ja kun jokaiselle lohkonousijalle pitää löytää paikka ylempää se tarkoittaa sitä, että Vitosesta tippuu suoraan peräti 4/12 joukkuetta. Vastuuvalmentaja Laine tietää, että tulevalla kaudella otteluiden taso tulee nousemaan reilusti.
Vitonen on tällä kaudella todella kova sarja ja yhtään viime vuosilta tuttua läpsyttelypeliä, jossa harjoitellaan maalintekoa, ei ole odotettavissa. Alasarjat aina hieman elää sykleittäin ja nyt ollaan sellaisella vaiheessa, että Vitonen on likimain samaa tasoa kuin Nelonen ja tilanne on siinä määrin vähän hassu, että puolet Vitosen joukkueista pystyisi säilyttämään tällä kaudella paikkansa Nelosessa, josta tippuu varmuudella vain yksi, Laine pohtii.

Ennakkoasetelmissa kabinettinousija on asetettava sarjan pohjalle ja sen myös Laine myöntää.
– Neljä joukkuetta kun lähtee alaspäin, niin kyllä siinä työtä on tehtävänä, jotta Turengissa pelataan Vitosta myös kaudella 2025. Meille oli kuitenkin selvää, että mikäli paikkaa ylempänä tarjotaan, niin se myös vastaan otetaan. Pelit tulee kehittämään meitä paljon enemmän, kun nyt jokaisessa pelissä on laitettava kaikki peliin, jonka lisäksi avustavien erotuomarien saaminen peleihin on hieno asia, Laine sanoo.

Virallisten otteluiden osalta JanPan kausi käynnistyy tulevalla viikolla, kun Suomen Cupin tasauskierroksen ottelu pelataan Tampereella Kaupin talvikentällä. Arpa toi vastaan JanPalle Seiskassa pelaavan FC Helmi Jätkän.
Olen tyytyväinen arpaan ja toivottavasti saamme vielä toisenkin cupin ottelun alle ennen sarjakauden alkua. Talvikaudella emme liiaksi ole harjoitelleet, muutamat yksilöt ovat lajituntumaa pitäneet yllä käymällä kerran viikossa pelailemassa ja osa on pitänyt pallotuntumaa yllä futsalin parissa, mutta noin muuten ollaan kauden suhteen vielä ihan lähtötelineissä, joten Suomen Cup tulee palvelemaan meitä erinomaisesti. Ja totta kai haluamme edetä kilpailussa niin pitkälle kuin mahdollista, kuten varmasti jokainen muukin cupiin lähtenyt joukkue, Laine toteaa.

Kategoriat
uutiset Yleinen

JanPa vietti päättäjäiset Välkyssä

Viime viikolla Janakkalan Pallo vietti perinteiseen tapaan seuran päättäjäisiä. Tällä kertaa paikaksi valikoitui tänä vuonna avattu koulukeskus Välkky, joka palveli seuran tarpeita hyvin. Päättäjäisissä jokainen joukkue palkitsi tsemppareita, jonka lisäksi seuraavat henkilöt palkittiin seuran kiertopalkinnoilla

KALERVON MALJA – Aarne Koskinen, P15

Kalervon Malja jaetaan pelaajalle, joka on osoittanut esimerkillistä toimintaa niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Peli- ja treenikentillä pelaaja antaa aina kaikkensa, kannustaa joukkuekavereitaan parempiin suorituksiin ja kunnioittaa peliä, vastustajaa ja tuomareita. Myös kentän ulkopuolella pelaaja käyttäytyy nuhteettomasti hyvät käytöstavat omaten. Jaettu vuodesta 1975 lähtien.

AHVENHARJUN MALJA – Shady Tambwe, P15

Palkinto jaetaan seuran tunnollisimmalle harjoittelijalle. Pelaaja, joka Ahvenharjun Maljan itselleen saa, omaa palavan rakkauden lajiin ja ison intohimon harjoitteluun. Joukkueharjoituksia ei jätetä mistään hinnasta väliin, jonka lisäksi kentälle ajaudutaan omatoimisesti aina kun siihen on mahdollisuus. Harjoituksissa tehdään asiat juuri niin hyvin kuin osataan ja vielä vähän paremmin. Jaettu vuodesta 1988 lähtien.

JANPA-MALJA – Miro Mäkitammi, P13 / Hilja Jokelainen, P13

JanPa-malja jaetaan seuran lupaavimmalle junioripelaajalle. Vuodesta 2007 eteenpäin palkinto on jaettu sekä lupaavimmalle poika- että tyttöpelaajalle, kun tätä ennen palkinto jaettiin vain yhdelle pelaajalle. Jaettu vuodesta 1993 lähtien.

HÄNNISEN MALJA – Terhi Kallio, P15

Palkinto jaetaan ansioituneelle toimihenkilölle, joka on tehnyt joukkueensa eteen töitä tunteja säästelemättä. Ilman tätä henkilöä joukkueen toiminta olisi huomattavasti vajavaisempaa ja hänen työpanos joukkueen eteen on korvaamaton. Jaettu vuodesta 2011 lähtien.

REPAN MALJA – Petri Kuusinen

Repan Malja on nimetty seuralegenda Reijo ”Repa” Salmen mukaan ja se myönnetään henkilölle, joka on suurella sinisellä JanPa-sydämellä tehnyt läpi vuoden tinkimätöntä työtä joukkueensa tai seuran eteen. Repan Malja voidaan jakaa myös seuran ulkopuoliselle henkilölle jostakin merkittävästä teosta JanPan eteen. Jaettu vuodesta 2017 lähtien.

VUODEN VALMENTAJA – Matias Pikka

Vuoden valmentajana palkitaan henkilö, joka on luotsannut joukkueensa hyvään menestykseen ja tehnyt kokonaisvaltaisesti laadukasta työtä harjoituskentiltä ottelutapahtumiin. Palkinto jaetaan valmentajalle, jonka joukkue pelaa isolla kentällä eli valmentaa vähintään 14 vuotiaita. Jaettu vuodesta 2004 lähtien.

VUODEN NAPPULAVALMENTAJA – Jussi Valtanen

Vuoden nappulavalmentajana palkitaan henkilö, joka valmentaa 13 vuotiaita tai nuorempia ja tekee sen niin hyvin, että kentällä kaikilla on aistittavissa suuri jalkapallon riemu. Henkilö ohjaa, opastaa ja kasvattaa lapsia positiivisella otteella sekä jalkapallon että elämän pariin. Jaettu vuodesta 2008 lähtien.

VUODEN MAALIVAHTI – Peik Liljedahl

Vuoden maalivahtina palkitaan pelaaja, jonka panos peliesityksillään on ollut joukkueelleen erityisen suuri läpi kauden. Jaettu vuodesta 2008 lähtien.

VUODEN MIES/NAISPELAAJA – Pyry Pulkkinen / Aino Laakso

Palkinto jaetaan pelaajalle, jonka panos peliesityksillään on ollut joukkueelleen erityisen suuri läpi kauden. Palkinto jaetaan aikuisjoukkueen pelaajalle. Jaettu vuodesta 2012 lähtien.

Palkitut Aino Laakso, Petri Kuusinen, Shady Tambwe, Pyry Pulkkinen, Aarne Koskinen, Peik Liljedahl, Miro Mäkitammi, Hilja Jokelainen, Matias Pikka, Jussi Valtanen ja Heidi Kallio

Kategoriat
uutiset Yleinen

Miesten kautta jäljellä kaksi ottelua

PiPo-79/2:n ja JanPan välisessä ottelussa perjantai-iltana Rantaperkiön tekonurmella riitti tapahtumia. Ottelu päättyi 4-4 (2-2) -pistejakoon ja avausjaksolla kummallekin joukkueelle nostettiin punakortit. Ottelu pelattiin kentällä, jonka valaistus oli kovin puutteellinen ja sitä myöden peli pelattiin läpi vaarallisissa olosuhteissa.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi 10.minuutin jälkeen, kun oikealta lähtenyt hyökkäys päättyi Pyry Pulkkisen maalipaikkaan ja sarjan maalipörssin kakkosnimi ei paikastaan erehtynyt. Maaliin syötön tarjoili Janek Jokinen. Tasoitus tuli 23.minuutilla, kun pallo jäi pyörimään kulmapotkun jälkeen vaarasektoreille ja lopulta Jarkko Rantanen laukoi pallon verkkoon. JanPa siirtyi uudestaan johtoon, kun Olli Pruuki pelasi pallon Jokiselle, jonka laukaus ohitti kotivahti Panu Kourin. Tasoitus tuli kuitenkin hetkeä myöhemmin vapaapotkusta, kun Naser Muhammedin kova laukaus suuntautui maalia kohti eikä maalivahti Peik Liljedahlilla ollut mahdollisuutta havaita palloa pimeyden takia.

– Kenttä itsessään oli ihan hyvä, mutta ei siellä kyllä yhtä ainutta ottelua pitäisi syksyn pimeydessä pelata. Sen lisäksi, että touhu on pimeydessä vaarallista, niin se laskee myös pelin tasoa todella paljon, kun pelaajat ja maalivahdit eivät näe palloa. Vastustajan toinen maali oli hyvä osoitus siitä ja normaalissa olosuhteissa ”Peku” olisi torjunut sen vedon kymmenen kertaa kymmenestä, JanPan vastuuvalmentaja Riku Laine kertoo.

Avausjaksolla nähtiin myös kaksi punaista korttia. Ensin PiPon avausmaalin tehnyt Rantanen repi Pulkkisen läpiajosta nurin ja erotuomari Hannu Pajusella oli vain yksi vaihtoehto tilanteessa, joka oli punainen kortti. Avausjakson lopulla nostettiin punainen kortti myös JanPan maalivahti Liljedahlille, joka lähti vastaan pystypalloon. Siihen ensimmäisenä ehti vastustajan hyökkääjä, joka koitti yhdellä kosketuksella pelata palloa maaliin, mutta yrityksessä ei ollut riittävästi laatua. Nostoyrityksen jälkeen Liljedahl törmäsi hennosti vastustajan hyökkääjään ja samalla kun tilanteessa aivan hyökkääjän takana ollut puolustaja Tommi Lintilä nappasi pallon itselleen, soi pilli vapaapotkun merkiksi, kuten tilanteessa kuuluikin. Tällä kertaa erotuomari Pajusella meni kortin väri kuitenkin tyystin väärin, sillä tilanteessa ei ollut millään mittapuulla vaarallista pelaamista ja maalipaikkaa tilanteessa ei viety, sillä hyökkääjä ei olisi ehtinyt palloon uudestaan ennen Lintilää vaikka Liljedahl ei häneen olisi törmännytkään.

– Maksettiin tosi kova hinta väärästä tuomiosta. Toista maalivahtia meillä ei matkassa ollut, joten kolmannen kerran tällä kaudella maaliin meni Lintilän Tommi. Tähän päälle vielä kahden ottelun pelikielto Pekulle, jonka myötä meillä on kauden viimeiseen otteluun maalivahdin metsästys edessä, kun toinen maalivahtimme Matias Saarenpää ei siihen otteluun pääse, Laine harmittelee.

Toisella jaksolla JanPa siirtyi kahden maalin johtoon Pyry Pulkkisen maaleilla, kun ensin Jokinen ja sitten Pruuki tarjoili miehelle tyhjät maalit, joista oli mukava puttailla pallot verkkoon ja hatullinen täyteen. Kotijoukkueen Jami Käyhkö onnistui kuitenkin kahdella laukauksella tasoittamaan ottelun ja näin pisteet menivät jakoon.

Tosi halpoja maaleja meille upposi, mutta jokaisessa maalissa pimeys oli hyvin myötävaikuttava tekijä. Normaaliolosuhteissa pelatussa ottelussa tuollaisia maaleja ei olisi nähty. Toki olosuhteet oli molemmille samat, mutta me ei pystytty hyödyntämään pimeyttä ihan samalla tapaa laukauksissa, vaan me yritettiin tehdä maalit lähempää maalia ja kyllähän niitä neljä onnistuttiin tekemäänkin. Lisäksi pimeys vaikutti kyllä isolla kädellä pelin laatuun molempien joukkueiden osalta ja isolta osin ottelu oli kaikkea muuta kuin jalkapalloa. Ei moisissa olosuhteissa pitäisi pelata yhtä ainutta ottelua millään sarjatasolla, Laine sanoo.

Valaistuksen lisäksi Laineelle harmitusta aiheutti pelaajatilanne, joka ottelun lähdettäessä oli kapea ja heikkeni ottelun alkuvaiheilla entisestään. JanPa oli matkassa kahden nuoren vaihtopelaajan voimin, joista Calvin Raudsepp vaihdettiin kentälle jo viiden minuutin jälkeen Ilmari Sainion lihasvamman myötä ja varttia myöhemmin Otto Träff hyppäsi tositoimiin, kun J-P Toivosen polvi petti, jonka myötä vaihtopenkille nappulakengät jalassa jäi vain Jani Kuusinen.

– Meillä on ollut ongelmia käytännössä läpi kauden saada vieraspeleihin riittävästi väkeä ja se näkyy sarjataulukossa. Kotikentällä edellispelissä tullut tasuri LaVea vastaan oli kauden ensimmäinen pistemenetys Turengissa, mutta vieraskentällä ollaan pelattu neljä tasuria ja hävitty kerran. Siinä on pitkälti syy miksi sarjan voitto menee tällä kaudella Lammin suuntaan, mutta pitkässä juoksussa sitä saa mitä tilaa, Laine toteaa.

Sarjaa johtaa LaVe/KPR 43 pisteellä ja JanPa on toisena pelin enemmän pelanneena 41 pisteellä. Kolmantena on FC Haka-j/Musta 36 pisteellä, joten ensi viikon kotiottelussa Viialan Peli-Veikkoja vastaan JanPalla on mahdollisuus varmistaa sarjan toinen sija. Sarjajärjestelmä on armoton ja vain ykkönen nousee varmasti Vitoseen, mutta mikäli liitosta otetaan yhteyttä täydennysjärjestelyn merkeissä, niin JanPa on valmis ottamaan paikan sarjaporrasta ylempänä vastaan.

– Pari viikkoa takaperin nousu oli vielä meidän omissa jaloissa, mutta ei pystytty sitä tilaisuutta hyödyntämään ja nyt jäädään odottelemaan kauden jälkeisiä aikoja. Sitä ennen meidän pitää kuitenkin pedata mahdollisimman hyvät lähtökohdat täydennysjärjestelyitä varten ja ottaa täydet pisteet jäljellä olevista peleistä. Varmaa on kuitenkin se, että mikäli liitosta tarjotaan paikkaa Vitosessa, niin otamme sen vastaan, sillä tämä kausi on osoittanut, että olemme pelanneet pitkälti väärässä sarjassa LaVe/KPR:n kanssa, Laine toteaa.

JanPan kokoonpano PiPo-79/2:ta vastaan
Peik Liljedahl(mv)
Henrik Nummenpää
Tommi Lintilä
Okko Pulkkinen
Lenni Jurvanen
Ilmari Sainio
Olli Pruuki
J-P Toivonen
Janek Jokinen
Arttu Raatikainen
Pyry Pulkkinen

Calvin Raudsepp
Otto Träff
Jani Kuusinen

Ottelun maalit
10min 0-1 Pyry Pulkkinen (Janek Jokinen)
23min 1-1 Jarkko Rantanen
28min 1-2 Janek Jokinen (Olli Pruuki)
31min 2-2 Naser Muhammed
55min 2-3 Pyry Pulkkinen (Janek Jokinen)
65min 2-4 Pyry Pulkkinen (Olli Pruuki)
70min 3-4 Jami Käyhkö
75min 4-4 Jami Käyhkö
Ottelun varoitukset
33min Okko Pulkkinen, JanPa
60min Riku Korhonen, PiPo-79/2
67min Naser Muhammed, PiPo-79/2
87min Daniel Lehtinen, PiPo-79/2
88min Olli Pruuki, JanPa
Ottelun ulosajot
36min Jarkko Rantanen, PiPo-79/2
44min Peik Liljedahl, JanPa

Kategoriat
uutiset Yleinen

Miesten syyskierros käyntiin voitolla ja tasapelillä – tänään vastassa Jags

JanPan miesten syyskierros on pyörähtänyt käyntiin kotivoitolla Haka-j/Mustasta ja vierastasapelillä Tampere Unitedin kolmosjoukkueesta. Täydet kuusi pistettäkin oli lähellä, mutta viime viikon keskiviikkona TamU/3 onnistui tasoittamaan ottelun niin, että ottelu päättyi tasoitusmaalin jälkeiseen aloituspotkuun.

Kaksi viikkoa sitten JanPa pääsi kotiotteluun FC Haka-j/Mustaa vastaan todella vahvalla kokoonpanolla. Kentällä nähtiin myös yksi paluumuuttaja, kun Nelosen Härmästä loppukauden lainasopimuksella kasvattiseuraansa palannut Janek Jokinen löytyi avauskokoonpanosta. Janek ei kauaa avausmaalinsa kanssa aikaillut ja mies iski ottelun avausmaalin 11.peliminuutilla. Hetkeä myöhemmin oli Harri Suhosen vuoro avata kauden maalihanat komean kuvion päätteeksi. Avausjakson loppuhetkillä onnistui vielä Pyry Pulkkinen ja näin tauolle mentiin JanPan 3-0 -johdossa.

Toisella jaksolla lukemat revähtivät, kun vierasjoukkueella rupesi jalat ja usko loppumaan. Sen lisäksi vieraat joutui alivoimalle tunnin pelin jälkeen, kun Elias Kososelle nostettiin punainen kortti keskustelujen päätteeksi. Tätä ennen Pulkkinen oli onnistunut toistamiseen ja miesylivoimalla onnistuivat vielä Arttu Raatikainen, Roope Nyman sekä ottelun lopussa Santeri Nousimaa kahdesti. Kahdeksannen maalin jälkeen Haka-j:n puolustaja Oskari Rantala puhui itselleen vielä toisen keltaisen ja näin vieraat päättivät ottelun kahden pelaajan vajaalla.

Meillä oli tosi hyvä nippu jalkeilla otteluun ja kyllähän se kentällä näkyikin. Pelattiin mukavaa jalkapalloa eikä jätetty vastustajalle mahdollisuuksia, vastuuvalmentaja Riku Laine toteaa.

Jos oli kotiotteluun kauden parasta kokoonpanoa tarjolla, niin viikkoa myöhemmin tilanne oli tyystin toinen. Tampereelle vierasotteluun lähdettiin hyvin ohuella nipulla ja ilman maalivahteja, joten maalivahdin hanskat käteensä laittoi kapteeni Tommi Lintilä. Ottelu Tampereella sai karmivan alun, kun jo puolen minuutin jälkeen Jere Parviaisen tyylikäs kaukolaukaus painui verkon perukoille. Aivan avausjakson lopulla onnistui vielä kotijoukkueen Juho Nordström ja näin tauolla jouduttiin punomaan juonia kahden maalin takaa-ajoasemassa.
Meillä oli hirmuinen määrä paikkoja jo ekalla jaksolla, mutta ei saatu mistään sisään ja kaveri teki pari. Tauolla joukkueesta aisti, että kukaan ei ollut vielä heittänyt kirvestä kaivoon ja jokainen uskoi vakaasti siihen, että nousemme vielä ohi.

Kavennus syntyi tunnin pelin jälkeen kulmapotkusta ja maalia voi kuvailla sanoin ”räkämaali”. Janek Jokisen kulmapotku löysi taka-alueelta Okko Pulkkisen ja pallo kimposi lopulta Okon olkapään ja maan kautta niukasti maalin puolelle. Tasoitus tuli 73.minuutilla, kun topparina urakoinut Jukka-Pekka Toivonen nousi pallon kanssa vetopaikalle ja täräytti kauniin kaukolaukauksen verkon perukoille. Johtoon JanPa meni kolme minuuttia ennen loppua, kun topparin paikalta kärkeen nostettu Okko Pulkkinen seurasi velipoikansa Pyry Pulkkisen tolppalaukauksen karat sisään. Lisäajan neljännellä minuutilla TamU/3 onnistui kuitenkin runnomaan kulmapotkun jälkitilanteen sisään ja näin ottelu päättyi pistejakoon.
Ottelun loppu oli kyllä erityisen harmittava. Ennen vastustajan kulmaa meillä oli pallo niiden päässä 2vs2 tilanteessa, mutta ei onnistuttu tappamaan peliä siellä, vaan liian heikon syötön seurauksena vastustaja pääsi vielä meidän päähän ja loppu on niin sanotusti historiaa, Laine toteaa.

Vaihtopenkiltä Tampereella löytyi -07 syntynyt Otto Träff sekä -08 syntynyt Aarne Koskinen sekä taustavoimiin kuuluvat Joonas Välilä & Jani Kuusinen. Koskinen vaihdettiin kentälle jo avausjaksolla, kun Roope Nyman loukkaantui ja myös Träff sai toisella jaksolla pikakomennuksen kentälle Tiitus Kiviahteen jalkakramppien myötä.
Lähtökohdat otteluun oli meille todella haastavat, mutta kentällä nähtiin armoton taistelu ja jokainen voi olla ylpeä itsestään siitä, että kentälle jäi aivan kaikki. Linti hoiti maalivahdin roolin hyvin, mutta toivottavasti loppukauden aikana ei tarvitse enää kenttäpelaajia uhrata maaliin, Laine sanoo.

Tänään ottelut jatkuvat kotipelillä Jagsia vastaan. Lähtökohdat tähänkin otteluun on pelaajiston kannalta haastavat.
Meiltä puuttuu 6-7 avauksen pelaajaa, mutta onneksi tällä kertaa meillä on sentään maalivahti maalissa. Työt, sairastelut, lomareissut ja loukkaantumiset riivaa meitä nyt isolla kädellä ja penkki tulee tänään olemaan hyvin kapea. Onneksi seuran sisäinen yhteistyö on toiminut ja ollaan saatu mukaan Aarne P15 jengistä, jonka lisäksi myös M35 joukkueesta tulee apuja, Laine paljastaa.

JanPan kokoonpano FC Haka-j/Mustaa vastaan
Peik Liljedahl(mv)
J-P Toivonen
Tommi Lintilä
Kristian Nousimaa
Henrik Nousimaa
Harri Suhonen
Ilmari Sainio
Santeri Nousimaa
Janek Jokinen
Arttu Raatikainen
Pyry Pulkkinen

Roope Nyman
Nuutti Paakkari
Lenni Jurvanen
Tiitus Kiviahde
Otto Träff
Jani Kuusinen

Ottelun maalit
11min 1-0 Janek Jokinen (Santeri Nousimaa)
15min 2-0 Harri Suhonen (Ilmari Sainio)
41min 3-0 Pyry Pulkkinen (Janek Jokinen)
58min 4-0 Pyry Pulkkinen (Harri Suhonen)
65min 5-0 Arttu Raatikainen (Ilmari Sainio)
75min 6-0 Roope Nyman (Harri Suhonen)
81min 7-0 Santeri Nousimaa (Janek Jokinen)
82min 8-0 Santeri Nousimaa
Ottelun varoitukset
35min Peik Liljedahl, JanPa
61min Joona Lahtinen, FC Haka-j/Musta
80min Oskari Rantala, FC Haka-j/Musta
83min Elias Heikkinen, FC Haka-j/Musta
Ottelun ulosajot
61min Elias Kosonen, FC Haka-j/Musta (suora punainen)
83min Oskari Rantala, FC Haka-j/Musta (toinen varoitus)

JanPan kokoonpano TamU/3:a vastaan
Tommi Lintilä (mv)
Lenni Jurvanen
J-P Toivonen
Okko Pulkkinen
Henrik Nummenpää
Ilmari Sainio
Roope Nyman
Janek Jokinen
Olli Pruuki
Tiitus Kiviahde
Pyry Pulkkinen

Aarne Koskinen
Otto Träff
Joonas Välilä
Jani Kuusinen

Ottelun maalit
1min 1-0 Jere Parviainen
45min 2-0 Juho Nordström
60min 2-1 Okko Pulkkinen (Janek Jokinen)
73min 2-2 J-P Toivonen
87min 2-3 Okko Pulkkinen (Pyry Pulkkinen)
90+4min 3-3 Jukka Wennström
Ottelun varoitukset
35min Janek Jokinen, JanPa
49min Artturi Koskela, TamU/3
55min Okko Pulkkinen, JanPa
77min Tuukka Juutilainen, TamU/3
90min Olli Pruuki, JanPa