JanPalle uusi puheenjohtaja

Janakkalan Pallo ry:n uutena puheenjohtajana on aloittanut Riku Laine. Vuodesta 2020 asti puheenjohtajana toiminut Matias Pikka jätti tehtävänsä viime vuoden loppuun, joten seuralla oli tarve uudelle puheenjohtajalle ja sellaiseksi valikoitui 37 vuotias Riku Laine.

Riku Laine on JanPan uusi puheenjohtaja

Laine on ollut JanPan toiminnassa mukana jo useamman vuoden. Ensin hommat alkoi ruohonjuuritasolla apuvalmentajana -09 ikäluokan kanssa vuonna 2016 ja pian mukaan tuli myös silloisen edustusjoukkueen taustavoimien hommat. Seuran johtokuntaan Laine on kuulunut vuodesta 2019 eteenpäin, joten seura itsessään on tullut hyvinkin tutuksi vuosien saatossa. Ennen JanPaan tuloa Laine kuului Hämeenlinnan Härmän johtokuntaan ja oli myös joukkuetoiminnassa mukana taustahenkilön muodossa.
– Olen ollut aika aktiivisesti mukana seuratoiminnassa vuodesta 2012 lähtien erinäisissä rooleissa, joten kun meille tuli uuden puheenjohtajan tarve, niin aloin miettimään olisiko tässä sitten seuraava steppi. Elämäntilannekin on nyt sellainen, että tähän pestiin pystyy laittamaan tarpeen tullen myös aikaa, niin oli mukava tulla valituksi. Lähden innolla tekemään tätä hommaa, Laine kertoo.

Johtokuntahommien lisäksi Laine on valmentanut JanPassa edustusjoukkuetta vuodesta 2022 eteenpäin. Puheenjohtajan roolissa katse on kuitenkin nimenomaan lapsissa ja nuorissa.
Edustusjoukkueen valmennukseen lähdin sillä periaattella, että toiminta pitää saada pidettyä pystyssä ja vietyä askel askeleelta eteenpäin. Se tavoite on täyttynyt ihan hyvin ja aikuisjoukkuetoiminta seurassa on saatu nyt ihan hyvälle pohjalle sekä miehissä että naissa. Toki meillä myös junioripuolella on ns. kilpatoiminnassa ihan hyvä tilanne poikapuolella, mutta selkeä kehityskohde on tyttöpuoli, jonka lisäksi haluan, että me panostetaan vielä enemmän ihan puhtaasti harrastamiseen, Laine sanoo.

Meillähän lanseerattiin muutama vuosi sitten harrastefutis, joka on suunnattu alakouluikäisille lapsille jotka haluavat touhuta lajin parissa, mutta eivät kilpailla. Siellä osallistujamäärä on ollut parhaimmillaan jopa hieman yli 30 lasta per kerta, joten selkeästi sellaiselle toiminnalle on kysyntää. Tämmöistä harrastetoimintaa on varaa vieläkin kehittää ja haluan, että me seurana panostetaan siihen. Itselleni henkilökohtaisesti niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin liikunta ja liikkuminen on tärkeä aihe ja se varmasti tulee näkymään omassa toiminassani nykyisessä roolissa, Laine kertoo.

Puheenjohtajana Laine haluaa myös olla tekemisissä alueen muiden seurojen kanssa.
Liittyen juurikin tuohon omaan ajatusmaailmaan, niin en näe esimerkiksi meitä ja Janaa kilpailijoina, vaan kanssakumppaneina. Jos joku lapsi haluaa mieluummin harrastaa yleisurheilua tai salibandya kuin pelata jalkapalloa, niin se on täysin ok. Meidän pitää seuroina pyrkiä tukemaan lapsien monilajisuutta, sillä se on se mikä pitkässä juoksussa palvelee ihmistä liikunnallisen elämäntavan saavuttamiseksi. En toki ole kokenut, että seuroilla erimielisyyttä tai skismaa olisi ollut, mutta mielestäni seurojen välejä on varaa kuitenkin parantaa ja yritän osaltani miettiä keinoja siihen, Laine pohtii.

Lisäksi aion totta kai olla yhteyksissä lähialueen muihin jalkapalloseuroihin. En myöskään lajin sisällä näe meitä ja muita seuroja kilpailijoina, vaan tälläkin saralla ollaan samaa hommaa tekemässä, vaikka joskus kentällä seurojen joukkueet keskenään kilpailevatkin. Koen, että etenkin pikkuseurojen kannattaa keskustella rehellisesti omista toimintatavoistaan, ajatuksista ja tavoitteista, Laine päättää.


Lopuksi Laine lähettää vielä terveiset seuran sisälle.
Toivon, että vanhemmat tai seuran toimihenkilöt pystyvät matalalla kynnyksellä olemaan joko minuun tai muuhun johtokuntaan yhteydessä, oli sitten kyse risuista tai ruusuista. Kaikenlaiset kehitysehdotukset kuunnellaan kyllä tarkalla korvalla ja mietitään onko jokin asia mahdollista toteuttaa.

Laineen lisäksi JanPan johtokunnassa kaudella 2025 toimivat Ville Sipponen varapuheenjohtajana, Petri Kuusinen, Tero Helin, Johanna Siira, Salla Harju, Tapani Lehtovaara ja Heini Kukkonen.