Kategoriat
uutiset Yleinen

Edustuksen voittoputki sai jatkoa Pato/2:n kustannuksella

JanPan kesäkuu jatkui positiivissa merkeissä, kun kesäkuun kolmas ottelu kulki kahden aiemman ottelun tapaan ja päättyi lopulta JanPan voittoon. Tällä kertaa voitto irtosi selvin 6-1 (2-1) -luvuin Pato/2:sta ja voiton takuumiehinä häärivät Arttu Raatikainen (1+3) ja Lauri Takamäki (3+0). Kahdesta muusta maalista vastasivat kolmen ottelun maaliputkessa seilaava Okko Pulkkinen sekä kauden neljännen maalinsa iskenyt Mirvais Haidari. JanPan maalissa debytoi seuran oma kasvatti, vuonna 2006 syntynyt Peik Liljedahl.

Sateisen ottelun alku ei vielä JanPalta sujunut kovinkaan kaksisesti. JanPan syöttötyöskentely ei toiminut vielä toivotulla tavalla ja vaikka pallonhallinta olikin kotijoukkueella, oli vierasjoukkue Pato/2:lla helppo työ pitää JanPa pois vaarasektoreilta. Syöttötyöskentelyä haittasi myös pallottomien pelaajien hyödyllisten liikkeiden puute. Ottelun avausmaalista vastasikin vierasjoukkue, kun Elmeri Tohni onnistui laukomaan punapaidat johtoon 24.peliminuutilla. Ensimmäinen yritys kilpistyi vielä debytantti Peik ”Peku” Liljedahliin, mutta jatkopallossa Tohni oli ahnaimpana paikalla.

Näin JanPa oli jo neljännen kerran kauden aikana takaa-ajajana, mutta tappioasemassa ottelu ehti edetä vain kymmenen minuuttia, kun 33.minuutilla Okko Pulkkinen laukoi rangaistuspotkun maaliin. Tilannetta edelsi rike Okkoon ja mies itse laukoi pallon verkkoon. Avausjakson viimeisellä minuutilla syntyi ottelun voittomaali, kun puolen tunnin kohdalla suoraan töistä kentälle tullut Olli Pruuki petasi paikan vasempana laitapuolustajana aloittaneelle Arttu Raatikaiselle, jonka laadukas laukaus hyvän nousun päätteeksi painui varmasti verkkoon. Maalin jälkeen palloa ei viety enää edes keskiympyrään, vaan erotuomari Mark Leo-Waiten pillistä raikui taukovihellys.

Toiselle jaksolle JanPa teki muutaman vaihdon, jonka myötä myös Raatikaisen pelipaikka vaihtui vasemman laitapuolustajan paikalta oikeaksi laitapelaajaksi. Yhtenä miehenä kentälle vaihdosta tuli Lauri Takamäki, joka otti paikan piikistä ja avausjaksolla kärkeen mennyt Pruuki tippui pykälää alemmaksi. Tulostaululla vaihdot alkoivat näkyä parinkymmenen minuutin jälkeen, kun ensin 66.minuutilla Mirvais Haidari kävi laittamassa Raatikaisen laukauksen karat sisään ja vain minuuttia myöhemmin Raatikainen alusti loisteliaasti Takamäen illan ensimmäisen osuman.

JanPalla ei ennen kahta pikamaalia juurikaan hätää ollut ja Pato/2 pidettiin ottavana osapuolena, mutta viimeistään kaksi pikaista maalia katkaisivat vastustajan selkärangan ja loppu mentiin hyvin vahvassa JanPan hallinnassa. Siinä vaiheessa kun toisella joukkueella peli-ilo pysyy kohdillaan ja toisella selkäranka nitkahtaa, alkaa myös maalipaikkoja syntymään paljon. Niin kävi myös lauantaina ja 77.minuutilla Takamäki onnistui toistamiseen, jälleen Raatikaisen esityöstä. Hattutempun Takamäki viimeisteli minuutti ennen loppua, kun avausmaalin tehnyt Pulkkinen pelasi miehen laadukkaalla syötöllä läpiajoon.

JanPan valmentaja Riku Laine iloitsi kolmesta pisteestä sekä joukkueen pelaajatilanteesta ottelun alla. Kenttäpelaajia riitti omasta takaa tällä kertaa niin paljon, että ensimmäistä kertaa tällä kaudella JanPan kokoonpanossa ei nähty yhteistyöseura Härmän pelaajia.
-Tällä kertaa ainoastaan maalivahtiosio meinasi tuottaa murheita, kun meidän molemmat maalivahdit olivat siviilitöiden takia poissa vahvuudesta, joten kartoitimme ensin tilannetta yhteistyöseura Härmän kanssa, mutta kun ilmeni, että heidänkin kaikki maalivahdit ovat lauantaina jossain muualla kuin pelikentillä, niin käänsimme katseet seuran sisälle. Onneksi ”Pekulla” oli kalenteri tyhjä ja haluja vetää hanskat käteen, siitä oli meille iso apu. Lisäksi Peku pelasi oikein hyvän ottelun ja etenkin jalalla pelaamisen rohkeutta oli ilo seurata. Kypsiä ratkaisuja kaverilta, joka täyttää kohta vasta 16 vuotta, Laine kehuu.

– Lisäksi totta kai tahrattoman kesäkuun jatkuminen lämmittää mieltä. Kuusi tehtyä maalia jalkapallo-otteluun on paljon, mutta kyllähän meillä paikat olisi ollut iskeä liki toinen mokoma lisää. Yksilötasolla Raatikaisen Arttu pelasi erinomaisen ottelun ja oli ”Man of the Match”, jonka lisäksi kolmen maalin miehelle on aina annettava tunnustusta. ”Late” näytti, että viimeistelyvarmuutta löytyy ja se on aina hyvä asia se. Lisäksi yksi tärkeä kulminaatiopiste ottelulle oli Pruukin Ollin sisääntulo, jonka myötä muutuimme hyökkäyspäässä kertaheitolla kahta pykälää vaarallisemmaksi. Myös Okon panos oli jälleen hyvä, mutta kyllähän me koko joukkueena jälleen vastustajaa parempi oltiin kentän joka osa-alueella, Laine sanoo.


Seuraavan ottelun jälkeen kausi on JanPan osalta tasan puolivälissä. Kevätkierroksen osalta jäljellä on vielä Parolan Visa, jota vastaan JanPa pelaa kesäkuun viimeinen päivä Parolan tekonurmella. Tilanne sarjan kärjessä on kutkuttava, sillä seuraava vastustaja ParVi on kerännyt 15 pistettä yhdessä LaVe/KPR:n kanssa ja kahden pisteen päässä tulevat JanPa sekä FC Lasten, jolla tosin on ottelu vähemmän. Myös valkeakoskilainen Fc SorPa ja hämeenlinnalainen Jags väijyy vielä iskuetäisyydellä piikkipaikkaa ajatellen.
Sarjatilannehan on oikein kutkuttava ja se luo intoa tulevaan. Merkityksellisiä otteluita on aina mielekkäämpää pelata ja sarjatilanteen myötä jokainen peli on hyvinkin merkityksellinen. En usko, että sarja tulee syyskierroksella sen kummemmin repeämään kenekään eduksi ja ratkaisut nousijan suhteen tulee venymään ihan viimeisille tai jopa viimeiselle kierrokselle, Laine pohtii.

Sarjatilanne 21.6.2022

JanPan kokoonpano
Peik Liljedahl(mv)
Arttu Raatikainen
Tommi Lintilä(C)
Joona Sorvari
Henrik Nummenpää
Okko Pulkkinen
Kristian Nousimaa
Jesse Tuominen
Santeri Nousimaa
Nuutti Paakkari
Mirvais Haidari

Jesse Toivonen
Mostafa Nateghi
Lauri Takamäki
Joonas Välilä
Jani Kuusinen
Mikko Mononen
Petri Kuusinen(mv)

Ottelun maalit
24min 0-1 Elmeri Tohni
33min 1-1 Okko Pulkkinen, rp
45min 2-1 Arttu Raatikainen (Olli Pruuki)
66min 3-1 Mirvais Haidari (Arttu Raatikainen)
67min 4-1 Lauri Takamäki (Arttu Raatikainen)
77min 5-1 Lauri Takamäki (Arttu Raatikainen)
89min 6-1 Lauri Takamäki (Okko Pulkkinen)
Ottelun varoitukset
31min Noah Rautio, Pato/2
35min Okko Pulkkinen, JanPa
54min Olli Pruuki, JanPa
72min Mirvais Haidari, JanPa
76min Tommi Lintilä, JanPa

Kategoriat
uutiset Yleinen

Edustukselle kuuden pisteen viikko

JanPa pelasi kahden päivän sisään kaksi ottelua ja nappasi niistä täydet kuusi pistettä, kun lauantaisessa kotiottelussa kaatui Jukolan Jags maalein 3-1 (2-0). Ottelun avausmaalista vastasi torstainakin onnistunut Okko Pulkkinen ja kaksi seuraavaa maalia ampui Pyry Pulkkinen. Onnistuneen viikon myötä JanPa kohenteli asemiaan sarjataulukossa. Sarjan kärjessä kuuden pelatun kierroksen jälkeen on Parolan Visa 15 pisteellä ja JanPa on viidennellä sijalla viisi pistettä perässä.

Lauantain otteluun tuli muutamia muutoksia kokoonpanoon torstain otteluun verrattuna. Leevi Ahola joutui jättämään lauantain ottelun välistä palkkatöiden takia, mutta tilalle saatiin armeijan harmaista hieman aiemmin lomille päässyt Pyry Pulkkinen. Keskikentälle JanPa sai Härmästä avuksi Miska Kaartoahon ja maalissa lauantaina debytoi Matias Saarenpää. Lisäksi tuoreita jalkoja kentälle toi laitapuolustajana jälleen erinomaisen ottelun pelannut Arttu Raatikainen.

Ottelu lähti käyntiin JanPan kannalta terävästi ja avausmaali oli lähellä jo avausminuuteilla, kun JanPa pääsi yrittämään Aleksi Lappalaisen hyvän kulmapotkun seurauksena laukausta boksista, mutta veto kilpistyi Jagsin maalilla pelanneen Juho Juuselan kasvoihin ja siitä rajojen ulkopuolelle. Toisen kerran JanPa oli lähellä maalia hetkeä myöhemmin, kun Mirvais Haidari vei prässin loppuun ja sai pallon itselleen ennen vierasvahtia, mutta puolustus ehti putsaamaan pallon maaliviivan tuntumasta pois.

Lopulta avausmaali näki päivänvalon 19.peliminuutilla komean sommitelman päätteeksi. Keskikentällä pelannut Okko Pulkkinen teki hyvän liikkeen vastaan, pelasi pallon laitaan Haidarille, joka tiputti pallon laitapuolustaja Tommi Lintilälle. Okko oli tällä välin tehnyt oikea-aikaisen liikkeen pystyyn, jonka Lintilä myös näki ja pelasi pallon linjan taakse. Juusela lähti tilanteeseen vastaan, mutta ensimmäisenä pallossa oli Okko, joka nosti pallon tyylillä maaliin. Seuraava maali syntyi vain kahta minuuttia myöhemmin, kun Nuutti Paakkari alusti ja Pulkkisen veljesparin toinen osapuoli Pyry iski kauden avausmaalinsa.

– Ensimmäisessä maalissa tapahtui paljon hyviä asioita. Pallo liikkui riittävän nopeasti ja pelaajat hakeutuivat hyvin pelattavaksi ja täyttivät tyhjät tilat oikea-aikaisilla liikkeillä. Vaikka meidän teemana otteluun olikin, että tyylipisteitä ei tiiviin ottelutahdin takia lähdetä hakemaan, niin tämä maali oli erittäin tyylikäs, valmentaja Riku Laine kehuu.

Kahden maalin johdossa JanPa nosti hieman kaasua jalalta suurimman hyökkäysinnon osalta, sillä toissapäiväinen peli tuntui vielä osaltaan jaloissa. Kahden maalin johdossa Jags sai hetkellisesti laitettua JanPaa puolustusasemiin, mutta JanPa pakotti Jagsin pysymään vaarasektoreiden ulkopuolella, jonka jälkeen loppujakso meni jälleen JanPan hallitessa pelivälinettä.

Toisen jakson alkuun Jags sai lyhyen ajan sisään kaksi vapaapotkua vaarasektoreilta, mutta kumpikin laukaus jäi hieman heppoiseksi ja jäi debytantti Saarenpään hyppysiin. Jakson alun paine ei viittä minuuttia pidempään kestänyt, jonka jälkeen JanPa sai jälleen pelin haltuunsa ja Jags jätettiin aseettomaksi.
– Hyvin harvassa jalkapallo-ottelussa toinen osapuoli pystyy hallitsemaan peliä täydellisesti alusta loppuun. Meillä oli muutama jakso, jolloin otettiin hieman vastaan, mutta ei meillä näitä vaparitilanteita lukuun ottamatta missään vaiheessa ollut mitään hätää. Nämä hetket jolloin otetaan vastaan täytyy pystyä selvittämään ja siinä me onnistuimme lauantaina erinomaisesti, Laine toteaa.

Kymmenen minuuttia ennen loppua JanPalle kävi syöttölapsus, jonka seurauksena Jagsin Atte Sillankorva pääsi kaventamaan ottelun. Yllättäen syntyneen kavennuksen jälkeen Jags yritti hakea vielä tasoitusta nostamalla enemmän väkeä ylös, mutta kolikon kääntöpuolena oli valtavat tilat puolustuspäässä, joita JanPa pääsi hyödyntämänä. Pyry Pulkkinen sinetöi ottelun päätöslukemat 85.minuutilla Jesse Tuomisen syötöstä, jonka jälkeenkin JanPalla oli vielä muutama paikka iskeä palloa maaliin, mutta tällä kertaa lisämaalit jäivät odottamaan tulevia otteluita.
-Jagsin maali oli meiltä kohtelias isännän lahja vieraille. Totta kai olisi ollut kiva pelata kauden ensimmäinen nollapeli, mutta pisteet sarjataulukossa on ne mitkä tässä vaiheessa kautta merkitsee eniten ja sinne saatiin maksimimäärä pojoja mukaan. Ennen peliä hieman pelkäsin miten meidän jalka riittää pelata kahden päivän ottelutahdissa, mutta se huoli haihtui hyvin pian ottelun lähtiessä käyntiin, sillä olimme läpi ottelun riittävän monta askelta kaveria edellä. Erittäin iloinen ja ylpeä olen jokaisen panoksesta kentällä, Laine sanoo.

Seuraavan kerran JanPa pelaa viikon kuluttua, kun Pato/2 saapuu vieraaksi Turengin tekonurmelle.
Naapuripitäjän kakkosjoukkueella on ollut vaikea alkukausi ja vastaan tulee varmasti hyvin näytönhaluinen ja nälkäinen joukkue etenkin nyt, kun he saivat tällä viikolla voittotilinkin auki. Pato/2 on sekoitus nuoruuden intoa ja kokemuksen tuomaa rutiinia, joka on toimiessaan vaarallinen yhtälö. Meillä on sellaisesta kombosta kokemusta tämän kauden osalta jo SorPan muodossa ja jokainen meistä muistaa miten siinä kävi, Laine miettii.

JanPan kokoonpano
Matias Saarenpää(mv)
Arttu Raatikainen
Joona Sorvari
Aleksi Lappalainen
Tommi Lintilä(c)
Okko Pulkkinen
Miska Kaartoaho (Härmästä)
Jesse Tuominen
Pyry Pulkkinen
Mirvais Haidari
Nuutti Paakkari

Mostafa Nateghi
Joonas Välilä
Jani Kuusinen
Mikko Mononen
Rasmus Nyman(mv)

Ottelun maalit
19min 1-0 Okko Pulkkinen (Tommi Lintilä)
22min 2-0 Pyry Pulkkinen (Nuutti Paakkari)
81min 2-1 Atte Sillankorva
85min 3-1 Pyry Pulkkinen (Jesse Tuominen)
Ottelun varoitukset
59min Aleksi Lappalainen, JanPa

Kategoriat
uutiset Yleinen

Edustuksella paluu voittojen pariin

JanPa palasi kahden viikon tauon jälkeen pelikentille voitokkaasti, kun joukkue haki CSKA Mordorin vieraana Kangasalta kolme pistettä mukaansa. Voitto irtosi niukimmalla mahdollisella yhden maalin marginaalilla ja voiton arvoa nostaa se, että JanPa nousi toisella jaksolla takaa-ajoasemasta rinnalle ja ohi. JanPan maaleista vastasivat Okko Pulkkinen ja Jesse Tuominen.

Ottelu pelattiin Suoraman nurmikentällä, joka tarjosi ottelulle hyvät puitteet pelata. Ottelun ensimmäinen vartti oli molemmin puolin tunnustelevaa, jonka jälkeen JanPa alkoi ottamaan pallonhallintaa itselleen. Kunnon maalipaikkoja JanPa ei kuitenkaan saanut luotua, sillä alhaalla maannut kotijoukkueen puolustuslinja piti huolen siitä, että ylimääräinen tila hyökkäyspäässä oli vähissä mikäli hyökkäyksen nopeus ei ollut riittävän vauhdikas. Kotijoukkue keskittyi iskemään terävästi vastaan ja saikin avausjakson parhaimman maalipaikan itselleen, mutta JanPan maalilla pelannut Härmä-apu Oskari Kannisto nappasi läpiajosta loistavan torjunnan. Avausjakson loppuhetkillä Mordor kuitenkin onnistui laukomaan pallon maaliin toisella yrittämällä, kun ensin JanPan oman alueen pallonmenetyksen myötä kotijoukkue pääsi yrittämään ensimmäisen kerran, mutta se laukaus kilpistyi vielä Kannistoon, mutta jatkopalloissa kotijoukkue oli ahnaampi ja pallo löytyi verkosta Ville-Valtteri Virran painavan vasemman jalan laukauksen päätteeksi.

Toisella jaksolla pelin kuva pysyi samanlaisena. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä vahvemmin JanPa hallitsi peliä ja alkoi pääsemään vaarasektoreille. Ensimmäinen erinomainen paikka tasoitukseen aukesi Jesse Tuomiselle, joka pääsi läpiajoon Leevi Aholan mallikkaasta syötöstä, mutta tällä kertaa kotijoukkueen maalivahti veti vielä pidemmän korren. Tilanteen alustanut Ahola siirtyi JanPaan Kolmosessa pelaavasta Riihimäen Palloseurasta ja myös turenkilaisyleisölle mies on tuttu hahmo kaudelta 2020, jolloin Ahola oli HJS:n kirjoilla, mutta pelasi yhteistyösopimuksen turvin kymmenen Kolmosen ottelua JanPassa.

Tasoitusmaali syntyi lopulta 67.minuutilla, kun toppari Aleksi Lappalaisen keskitys löysi takatolpalta Okko Pulkkisen, joka ei puskussaan erehtynyt. Maali oli Okolle kauden kolmas. Voittomaali syntyi kymmenen minuuttia myöhemmin ja tällä kertaa maalin syötti toinen toppari, Joona Sorvari, joka loisteliaan nousunsa päätteeksi löysi takatolpalta Tuomisen, joka puttasi Pulkkisen tavoin kauden kolmannen osumansa. Ottelun lopussa Mordor sai hyvän paikan tasoittaa ottelun keskityspallon päätteksi, mutta JanPan onneksi pusku hyvästä paikasta suuntautui yli, mutta muuten johtomaalin jälkeen peli kulki JanPan hallussa loppuun asti.

JanPan valmentaja Riku Laine oli luonnollisesti tyytyväinen kolmeen pisteeseen.
-Kahden tappiollisen ja kolmen voitottoman ottelun jälkeen teki henkisesti erittäin hyvää saada taas kolme pistettä. Vaikka puoliajalla oltiinkin maalin perässä, niin olin silti hyvin luottavaisin mielin, sillä oltiin kuitenkin kenttätapahtumissa sen verran parempia, että luotto kolmeen pisteeseen pysyi lujana tappioasemasta huolimatta. Kentällä huokui vahva halu voittaa ottelu ja siihen jos mihin voi valmentajana olla tyytyväinen, Laine sanoo.

Ottelun alkuperäinen ajankohta oli aseteltu 4.6. mutta JanPa joutui pyytämään ottelusiirtoa pelaajavähyyden vuoksi. Uusi ajankohta löytyi hyvällä yhteistyöllä joukkueiden välillä, vaikka se kummallekin joukkueelle tarkoittaa tiivistä loppuviikkoa, sillä JanPa pelaa seuraavan kerran jo heti lauantaina ja Mordor sunnuntaina.
-Iso kiitos Mordorille ottelusiirron sujuvuudesta. Meillä ei olisi ollut toivoakaan saada riittävää määrää pelaajistoa kasaan koulujen päättäjäisviikonloppuna, mutta onneksi asia saatiin hoitumaan joukkueiden välillä hienosti. Ottelusiirtojen seuraus on yleensä hetkellisesti vähän tiiviimpi ottelutahti, mutta kyllä me tästä parin päivän rypistyksestä selvitään, Laine kiittelee.

Mordor-ottelusta Laine jakaa kehuja koko joukkueelle.
– Jokainen pelaaja jätti kentälle sen oman sata prosenttia ja enempää ei voi eikä tarvitse vaatia, mutta erityisesti Aholan Leevin työmäärä ottelussa oli mielipuolinen. Eihän me missään nimessä parasta jalkapalloamme pelattu, mutta tehtiin sen verran vähemmän virheitä mitä vastustaja, jotta saatiin pisteet mukaamme. Siitähän tässäkin lajissa lopun kaiken on kyse eli se kumpi tekee vähemmän virheitä on yleensä vahvoilla pisteiden suhteen. Joukkuelajeissa tarvitaan kentällä toisen tukea ja se puoli onnistui meiltä oikein mallikkaasti.

Lopuksi Laine antaa kiitosta yhteistyöseura Härmän suuntaan, jonka panos torstain otteluun oli jälleen iso.

– Meillä oli omasta takaa otteluun 11 kenttäpelaajaa, jonka lisäksi penkillä pelivalmiudessa oli valmentajat Kuusisen Jani ja Monosen Mikko. Härmästä saatiin matkaan A-junnuikäinen maalivahti Oskari ja kolme kenttäpelaajaa (Teemu Virolainen, Joona Koivula & Johannes Jaakkola), joiden avulla saatiin tärkeää leveyttä otteluun. Ylipäätään yhteistyö Härmän kanssa on sujunut alkukauden aikana todella mallikkaasti ja siitä iso kiitos sinne suuntaan, Laine toteaa.

Seuraava ottelu on edessä siis jo huomenna lauantaina, kun JanPa kohtaa hämeenlinnalaisen Jagsin kotikentällä Turengin tekonurmella. Ottelu alkaa klo 15.30.

JanPan kokoonpano
Oskari Kokkonen (mv, Härmästä)
Joona Koivula (Härmästä)
Aleksi Lappalainen
Joona Sorvari
Tommi Lintilä (c)
Okko Pulkkinen
Teemu Virolainen (Härmästä)
Jesse Tuominen
Leevi Ahola
Mirvais Haidari
Johannes Jaakkola (Härmästä)

Nuutti Paakkari
Christoffer Timonen
Joonas Välilä
Mostafa Nateghi
Jani Kuusinen
Mikko Mononen

Ottelun maalit
42min 1-0 Ville-Valtteri Virta
67min 1-1 Okko Pulkkinen (Aleksi Lappalainen)
77min 1-2 Jesse Tuominen (Joona Sorvari)
Ottelun varoitukset
44min Teemu Kraneis, Mordor