JanPan miesten edustusjoukkue ei saanut peliä rullaamaan Parolan pallokentällä tiistaina ja pisteet menivät jakoon isäntäjoukkue ParVin kanssa lukemin 2-2 (1-1). Viime kaudella joukkueiden molemmat kohtaamiset päättyivät pistejakoon ja tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen noudatti täten samaa kaavaa. JanPan maalit laukoi Olli Pruuki ja Ilmari Sainio.
Ottelun avausmaalista vastasi JanPa 12.minuutilla Olli Pruukin toimesta. Paikka avautui, kun Tiitus Kiviahde pinkoi armottomalla vauhdilla Ilmari Sainion antaman pystypallon perään ja ehti kuin ehtikin pitää pallon rajojen sisäpuolella pelaten pallon lopulta boksiin. Siellä pallo pomppi suotuisasti Pruukille, joka pääsi laukomaan pallon läheltä maaliin ohi kotivahti Antti Kannisen. Ennen JanPan maalia ParVi oli lähellä siirtyä johtoon, mutta vasen puolustaja Lenni Jurvanen pelasti joukkueensa maaliviivalta.
ParVi tuli tasoihin 31.minuutilla, kun väkivahva hyökkääjä Jyri Aaltio pinkoi pystypalloon Okko Pulkkisen ja Tommi Lintilän yrittäessä estellä. Näytti jo, että Lintilä ehtii purkamaan pallon väljemmille vesille, mutta osuma palloon jäi sittenkin liian hennoksi ja jäi sopivasti Aaltion juoksulinjalle ja läpiajon päätteeksi pallo löytyi JanPa-molari Peik Liljedahlin selän takaa.
Toisella jaksolla ParVi siirtyi johtoon 56.minuutilla, kun Niko Kulmalan keskitys epäonnistui, mutta lähti kaartamaan vaarallisesti kohti JanPan maalia ja lopulta pallo tippui riman alle. JanPan maalivahti Liljedahl yritti kurottaa käsiään pallon eteen, mutta ilta-auringon sokaisemana ei tässä lopulta onnistunut ja näin JanPa joutui takaa-ajoasemaan. Tasoitus syntyi lopulta 74.minuutilla vapaapotkusta, kun ”Ilu” Sainiota rikottiin ja mies itse asettui pallon taakse. Laukaus ei jättänyt tälläkään kertaa ketään kylmäksi ja pallo painui maalin vasempaan ylänurkkaan. Maali oli Sainiolle kauden toinen vaparimaali. Vielä aivan ottelun loppuhetkillä JanPalla oli puskupaikka voittomaaliin, mutta pallo suuntautui kohti Kannista ja tämän torjunnan jälkeen ottelu vihellettiin päättyneeksi.
Mukaan lähtenyt piste tyydytti vastuuvalmentaja Riku Lainetta, mutta mikään muu oikeastaan ei.
– Pelillisesti loikattiin iso askel taaksepäin eli perinteinen ohipeli. Ei oltaisi ansaittu edes mukaan saatua pistettä ja tämä peli on syytä unohtaa nopeasti. Toivottavasti pystymme jatkossa paljon parempaan, Laine totesi.
– Hävittiin keskimäärin kymmenestä kaksinkamppailusta kahdeksan. Syöttöjen antaminen kesti koko ajan kaksi sekuntia liian pitkään ja lopulta valittiin syöttösuunnaksi huono tai tosi huono vaihtoehto. Meidän olisi pitänyt pystyä pitämään pallo paljon paremmin vauhdissa, jotta kotijoukkue olisi tippunut kelkasta, mutta nyt ParVi pääsi pelaamaan vahvuuksillaan ja hyvin pelasivatkin. Mutta kaiken kaikkiaan tämä oli ohipeli, kuten mainitsin, eikä tätä ole syytä jäädä murehtimaan pidemmäksi aikaa. Niitä tulee joskus kaikille joukkueille Englannin Valioliigasta Suomen Kutoseen, Laine avaa vielä tarkemmin.
JanPan kokoonpano
Peik Liljedahl
Lenni Jurvanen
Aleksi Lappalainen
Okko Pulkkinen
Tommi Lintilä
Ilmari Sainio
Santeri Nousimaa
Kristian Nousimaa
Roope Nyman
Tiitus Kiviahde
Olli Pruuki
—
Joonas Välilä
Jani Kuusinen
Mostafa Nateghi
Otto Träff
Ottelun maalit
12min 0-1 Olli Pruuki (Tiitus Kiviahde)
31min 1-1 Jyri Aaltio
56min 2-1 Niko Kulmala
74min 2-2 Ilmari Sainio
Ottelun varoitukset
57min Tommi Lintilä, JanPa
71min Mostafa Nateghi, JanPa
84min Aleksi Virtanen, ParVi
88min Mika Helenius, ParVi
89min Jasperi Pylvänen, ParVi