JanPa vietti päättäjäiset Välkyssä

Viime viikolla Janakkalan Pallo vietti perinteiseen tapaan seuran päättäjäisiä. Tällä kertaa paikaksi valikoitui tänä vuonna avattu koulukeskus Välkky, joka palveli seuran tarpeita hyvin. Päättäjäisissä jokainen joukkue palkitsi tsemppareita, jonka lisäksi seuraavat henkilöt palkittiin seuran kiertopalkinnoilla

KALERVON MALJA – Aarne Koskinen, P15

Kalervon Malja jaetaan pelaajalle, joka on osoittanut esimerkillistä toimintaa niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Peli- ja treenikentillä pelaaja antaa aina kaikkensa, kannustaa joukkuekavereitaan parempiin suorituksiin ja kunnioittaa peliä, vastustajaa ja tuomareita. Myös kentän ulkopuolella pelaaja käyttäytyy nuhteettomasti hyvät käytöstavat omaten. Jaettu vuodesta 1975 lähtien.

AHVENHARJUN MALJA – Shady Tambwe, P15

Palkinto jaetaan seuran tunnollisimmalle harjoittelijalle. Pelaaja, joka Ahvenharjun Maljan itselleen saa, omaa palavan rakkauden lajiin ja ison intohimon harjoitteluun. Joukkueharjoituksia ei jätetä mistään hinnasta väliin, jonka lisäksi kentälle ajaudutaan omatoimisesti aina kun siihen on mahdollisuus. Harjoituksissa tehdään asiat juuri niin hyvin kuin osataan ja vielä vähän paremmin. Jaettu vuodesta 1988 lähtien.

JANPA-MALJA – Miro Mäkitammi, P13 / Hilja Jokelainen, P13

JanPa-malja jaetaan seuran lupaavimmalle junioripelaajalle. Vuodesta 2007 eteenpäin palkinto on jaettu sekä lupaavimmalle poika- että tyttöpelaajalle, kun tätä ennen palkinto jaettiin vain yhdelle pelaajalle. Jaettu vuodesta 1993 lähtien.

HÄNNISEN MALJA – Terhi Kallio, P15

Palkinto jaetaan ansioituneelle toimihenkilölle, joka on tehnyt joukkueensa eteen töitä tunteja säästelemättä. Ilman tätä henkilöä joukkueen toiminta olisi huomattavasti vajavaisempaa ja hänen työpanos joukkueen eteen on korvaamaton. Jaettu vuodesta 2011 lähtien.

REPAN MALJA – Petri Kuusinen

Repan Malja on nimetty seuralegenda Reijo ”Repa” Salmen mukaan ja se myönnetään henkilölle, joka on suurella sinisellä JanPa-sydämellä tehnyt läpi vuoden tinkimätöntä työtä joukkueensa tai seuran eteen. Repan Malja voidaan jakaa myös seuran ulkopuoliselle henkilölle jostakin merkittävästä teosta JanPan eteen. Jaettu vuodesta 2017 lähtien.

VUODEN VALMENTAJA – Matias Pikka

Vuoden valmentajana palkitaan henkilö, joka on luotsannut joukkueensa hyvään menestykseen ja tehnyt kokonaisvaltaisesti laadukasta työtä harjoituskentiltä ottelutapahtumiin. Palkinto jaetaan valmentajalle, jonka joukkue pelaa isolla kentällä eli valmentaa vähintään 14 vuotiaita. Jaettu vuodesta 2004 lähtien.

VUODEN NAPPULAVALMENTAJA – Jussi Valtanen

Vuoden nappulavalmentajana palkitaan henkilö, joka valmentaa 13 vuotiaita tai nuorempia ja tekee sen niin hyvin, että kentällä kaikilla on aistittavissa suuri jalkapallon riemu. Henkilö ohjaa, opastaa ja kasvattaa lapsia positiivisella otteella sekä jalkapallon että elämän pariin. Jaettu vuodesta 2008 lähtien.

VUODEN MAALIVAHTI – Peik Liljedahl

Vuoden maalivahtina palkitaan pelaaja, jonka panos peliesityksillään on ollut joukkueelleen erityisen suuri läpi kauden. Jaettu vuodesta 2008 lähtien.

VUODEN MIES/NAISPELAAJA – Pyry Pulkkinen / Aino Laakso

Palkinto jaetaan pelaajalle, jonka panos peliesityksillään on ollut joukkueelleen erityisen suuri läpi kauden. Palkinto jaetaan aikuisjoukkueen pelaajalle. Jaettu vuodesta 2012 lähtien.

Palkitut Aino Laakso, Petri Kuusinen, Shady Tambwe, Pyry Pulkkinen, Aarne Koskinen, Peik Liljedahl, Miro Mäkitammi, Hilja Jokelainen, Matias Pikka, Jussi Valtanen ja Heidi Kallio