Edustus otti SorPasta revanssin

JanPa otti revanssiin Sorvankylän Pallosta 1-3 (0-2) vierasvoitolla. Sarjataulukon sijalta kaksi löytynyt SorPa oli ennen ottelua hävinnyt vain kaksi ottelua ja voittanut kahdeksan, joten valkeakoskilaisjoukkueella on menossa vahva kausi. JanPan maaleista kaksi syntyi rangaistuspotkuista, jotka kumpaisenkin laukoi sisään Pyry Pulkkinen ja kertaalleen ottelussa onnistui Jesse Tuominen.

Ottelun ensimmäinen viisiminuuttinen oli tasaväkistä, jonka jälkeen JanPa alkoi saamaan peliä hiljalleen haltuunsa. Erityisesti ylempänä keskikenttänä pelannut Jukka-Pekka Toivonen sekä ensimmäistä kertaa oikealla laidalle istutettu Leevi Ahola alkoivat löytää toisiaan koko ajan paremmin ja paremmin. Ensimmäinen maali nähtiin 12.peliminuutilla, kun J-P ehti törkätä pallon Aholalle, joka leikkasi hieman sisään ja vapautti erinomaisella syötöllään hyvän juoksun linjan väliin tehneen Jesse Tuomisen puolittaiseen läpiajoon. SorPan puolustus ei pystynyt pysäyttämään ”Jepua” sallituin ottein ja rikkeestä seuranneen rankkarin laukoi sisään Pyry Pulkkinen.

Seuraava maali syntyi 19.minuutilla ja jälleen saman kolmikon toimesta. Tällä kertaa Toivonen pelasi pallon Aholalle oikeaan laitaan juoksuun ja Leevi lähetti maalille maailmanluokan matalan keskityksen vastustajan puolustuslinjan ja maalivahdin väliin. Maalille juosseelle Tuomiselle riitti, että hän sai jalkansa oikeaan asentoon, sillä syöttö oli niin laadukas, että pelkkä kosketus oikeaan suuntaan riitti.

Tovia myöhemmin vakuuttavasti laidalla esiintyneen Aholan ottelu loppui, kun miehen reisi petti kesken juoksun.
– Leevihän on Kutosen tasolle paikoin jopa ylikylän jätkä ja hänen loukkaantumisensa oli harmittava sekä miehensä itsensä kannalta, että meille myös pelillisesti. Erityisesti maalisyöttö toiseen maaliin oli silmiä hivelevän kaunista katseltavaa, JanPan valmentaja Riku Laine toteaa.

Avausjakson loppuhetkillä SorPalla oli muutama paikanpuolikas kavennukseen, mutta tauolle lähdettiin silti JanPan kahden maalin vierasjohdossa. Toisen jakson alkuun, 49.minuutilla, nähtiin jälleen rankkarivihellys, kun SorPan maalivahti Aleksi Laakkonen tuuppasi Santeri Nousimaan kaksin käsin selästä nurin. Laakkosen ratkaisu tuntui herättävän ihmetystä myös omissa, sillä minkäänlaista tarvetta tätä kahden käden tuuppasua ei ollut tehdä, mutta erotuomari Mikko Toivoselle ei tilanteessa jätetty vaihtoehtoja.

SorPan kavennus syntyi vain kahta minuuttia myöhemmin, kun erotuomari tulkitsi JanPan maalivahti Rasmus Nymanin käsiin päätyneen pallon olleen syöttö. Tilanne herätti JanPassa suuren tarpeen protestoida ja kun Toivonen oli viheltänyt pilliinsä vain kerran, niin SorPa hyödynsi JanPan aiheuttaman torikokouksen pelaamalla epäsuoran vapaapotkun nopeasti peliin ja siirtämällä pallon tyhjään maaliin. Maalin sai kunnian puttailla tyhjiin Jaakko Lumme.

SorPan kavennusmaalin jälkeen kotijoukkue otti pelillisen komennon ja JanPan tekemistä hankaloitti toisella jaksolla toppareiden loukkaantumiset. Ensin Tommi Lintilän reisi ilmoitti, että on parempi tulla vaihtoon ennen kuin mitään menee pahemmin ja hetkeä myöhemmin Joona Sorvarin nilkka ei kestänyt enää pelaamista. SorPa haki tasoituspaikkoja suoraviivaisella pelillä, joten JanPan toppariparin viimeisen 25min ajan muodosti Pulkkisen veljekset Okko ja Pyry.

– Missään nimessä ei ole ideaalitilanne laittaa ketään kesken pelin kärjestä toppariksi ja Okkokin urakoi ennen tätä kelvollisesti keskikentän pohjalta. Kumpikin on junnuvuosinaan topparina pelannut ja kun kummaltakin mieheltä löytyy vääntö- ja pääpelivoimaa, niin tätä myöden päädyimme Mikon (Mononen) kanssa tähän ratkaisuun, Laine avaa.


Toisella jaksolla JanPan harvat paikat aukesivat suoraviivaisista vastahyökkäyksistä, sillä muuten joukkue joutui puolustamaan kahden maalin johtoa paikoin syvälläkin omalla puoliskolla. SorPalla oli muutama erinomainen paikka kaventaa ottelu, mutta pallo lauottiin lähietäisyydeltä joko yli tai ohi tai viimeistään laukaus kilpistyi erinomaisen ottelun pelanneeseen Nymaniin. JanPan taistelu palkittiin kolmella pisteellä, mutta kentältä poistui silti osaltaan pettyneitä pelimiehiä.
– Toisella jaksolla meidän pallollinen tekeminen oli sen verran heikkoa, että vaikka voitto tulikin, niin joukkueesta oli aistittavissa silti myös harmitusta peliesityksen takia. Helpolla tämä voitto ei missään nimessä tullut ja ottelu oli meiltä kaksijakoinen, sillä ensimmäisellä nelivitosella olimme hallitsevampi osapuoli, mutta toisella otimme isosti vastaan. Lopun kaiken tämä on kuitenkin tulosurheilua ja muutaman vuoden päästä kun tämänkin ottelun lopputulosta katsellaan historiankirjoista, niin ei siinä pelillistä puolta muistella, Laine sanoo.


Yksilötasolla olen erittäin tyytyväinen oikeana pakkina koko ysikymppisen urakoineen Nuutin (Paakkari) esitykseen ja myös maalivahtimme Rasse otti muutaman todella hyvän jalkatorjunnan ja oli ehdottomasti mies paikallaan. Ylempänä keskikenttänä ja sittemmin kärkeen siirtynyt J-P pelasi myös hyvän ottelun. Laskeskelin pelin jälkeen, että J-P on ehtinyt siirtonsa jälkeen (HausPasta) olla meidän mukana kahdessa ottelussa ja näissä peleissä hän on ehtinyt olla viidellä eri pelipaikalla, Laine naurahtaa.

JanPan kokoonpano
Rasmus Nyman(mv)
Kristian Nousimaa
Tommi Lintilä (c)
Joona Sorvari
Nuutti Paakkari
Okko Pulkkinen
Jesse Tuominen
Olli Pruuki
J-P Toivonen
Leevi Ahola
Pyry Pulkkinen

Mirvais Haidari
Mostafa Nateghi
Santeri Nousimaa
Jesse Toivonen
Jani Kuusinen
Mikko Mononen

Ottelun maalit
12min 0-1 Pyry Pulkkinen, rp (Jesse Tuominen)
19min 0-2 Jesse Tuominen (Leevi Ahola)
49min 0-3 Pyry Pulkkinen, rp (Santeri Nousimaa)
51min 1-3 Jaakko Lumme
Ottelun varoitukset
90min Olli Pruuki, JanPa