Edustukselle kolme pistettä ja kauden ensimmäinen nollapeli

JanPa mätti perjantaina kotikentällä jälleen seitsemän maalia ja otti kolme sarjapistettä. Tällä kertaa ottavana osapuolena oli kangasalalainen Mordor, joka hävisi ottelun 7-0 (5-0) ja näin JanPa onnistui ensimmäistä kertaa tällä kaudella pitämään nollapelin. JanPan maaleista vastasivat viime viikon tapaan kolmikko Olli Pruuki(2), Jesse Tuominen(3) ja Santeri Nousimaa, sekä kauden avausmaalinsa laukonut Jani Kuusinen.

Ottelu lähti JanPan kannalta erinomaisesti käyntiin, kun vastustajan verkkoa onnistuttiin pöllyttämään kahdesti nopeaan tahtiin. Ensin kolmannella peliminuutilla Santeri Nousimaa tarjoili Olli Pruukille, joka ei niin laadukkaan syötön jäljiltä voinut enää erehtyä. Kolmea minuuttia myöhemmin oli Nousimaan vuoro onnistua, kun Jesse Tuominen pelasi pallon maalille ja Nousimaa onnistui laukomaan pallon verkkoon.

Vatsa ei kuitenkaan ollut vielä täynnä ja lisää tuli jo 10. minuutilla, kun Nousimaa laittoi pallon oikealta puolelta matalana boksiin ja lopulta Tuominen onnistui laukomaan pallon vasemmalla jalalla alanurkkaan. Neljäs maali syntyi 19. peliminuutilla, kun huipputehokkaasti ottelun aloittanut Nousimaa oli jälleen syöttäjänä ja Pruuki iski illan toisensa. Avausjakson lopulla onnistui vielä Tuominenkin toistamiseen ja esityön tähän maaliin tarjoili Pruuki.

– Ottelun asetelmat oli aikalailla samanlaiset kuin tätä edeltävässä matsissa eli ottelun alun merkitys korostui. Vastustaja oli pelannut edellisen pelinsä toissapäivänä, joten pyrittiin lähtemään heti alkuvihellyksestä pelaamaan aktiivisesti, eikä haluttu antaa vastustajalle yhtään ylimääräistä tilaa ja siinä onnistuttiin hyvin. Lisäksi oltiin pallon kanssa ensimmäisen 30-35 minuuttia hyviä ja maltettiin pelata järkevää jalkapalloa, jonka myötä tehtiin muutama oikeinkin hieno maali, valmentaja Riku Laine toteaa.


Toisella jaksolla ei enää ihmeellisyyksiä nähty, kun JanPan pallollinen pelaaminen lörpähti, eikä joukkue päässyt enää niin hyvin maalipaikoille, vaikkakin pallonhallinta pysyi vahvasti kotijoukkueella. JanPan maalilla pelannut Rasmus Nyman jäi tyystin työttömäksi ja toisessa päässä vierasvahti Vili Virta otti muutaman hyvän torjunnan, joista yhdellä vesitti Pruukin hattutempun. Kaikkea ei Virta kuitenkaan toisella jaksolla kuitenkaan kiinni saanut, kun 88.peliminuutilla Roope Lahtinen tiputti pelivälineen 20 metriin Jani Kuusiselle, jonka painava maanuoliainen painui verkkoon. Aivan ottelun loppuhetkillä päätöslukemat sinetöi hattutempullaan Tuominen, joka sai laadukkaan keskityksen ottelun lopun oikeana laitapuolustajana pelanneelta Okko Pulkkiselta.

– Toisella jaksolla pyöritettiin isolla kädellä vaihtorumbaa ja ainoastaan Okko pelasi maalivahti Rasmuksen lisäksi koko pelin. Kyllähän sellainen aina peliin vaikuttaa, mutta pistetilin kannalta sillä ei merkitystä ollut miten toinen jakso pelillisesti kulki, kun ottelu oli jo käytännön tasolla ratkennut. Toisella nelivitosella saatiin ihan hyvää oppia siitä mitä tapahtuu, kun peli menee puskemiseksi sen sijaan, että maltettaisiin hakea ne tilat ja välit ajan kanssa, kuten ensimmäisen puolituntisen aikana jaksoimme. Väitän, että tuo ensimmäisen puolentunnin tapa on mukavampi tapa pelata jalkapalloa, Laine sanoo.

Kautta on jäljellä kolme ottelua, joista seuraava pelataan tulevana lauantaina Pullerin nurmella ja vastassa on Jags.

JanPan kokoonpano
Rasmus Nyman(mv)
Tommi Lintilä(C)
Veli-Petteri Haapala (Härmästä)
Okko Pulkkinen
Jesse Toivonen
Jukka-Pekka Toivonen
Jesse Tuominen
Kristian Nousimaa
Santeri Nousimaa
Leevi Ahola
Olli Pruuki

Matias Saarenpää(mv)
Joona Sorvari
Nuutti Paakkari
Mostafa Nateghi
Jani Kuusinen
Roope Lahtinen
Ilmari Sainio

Ottelun maalit
3min 1-0 Olli Pruuki (Santeri Nousimaa)
6min 2-0 Santeri Nousimaa (Jesse Tuominen)
10min 3-0 Jesse Tuominen (Santeri Nousimaa)
19min 4-0 Olli Pruuki (Santeri Nousimaa)
42min 5-0 Jesse Tuominen (Olli Pruuki)
88min 6-0 Jani Kuusinen (Roope Lahtinen)
90min 7-0 Jesse Tuominen (Okko Pulkkinen)