Kategoriat
Yleinen

JanPassa koronatartunta

Janakkalan Pallon P12 -joukkueen toimihenkilöllä on todettu koronatartunta. Positiivinen testitulos tuli tänään maanantaina aamupäivällä ja sen myötä joukkueen päivän ottelu Kangasalla peruttiin välittömästi, jonka lisäksi joukkueen kaikki harjoitukset tämän viikon osalta on peruttu.

Lauantaina 19.9. joukkueella oli vierasottelu Kyröskoskella ja samassa henkilöautossa otteluun matkustaneet kolme joukkueen pelaajaa ovat tämän viikon varotoimenpiteenä karanteenissa. Lisäksi samassa autossa matkusti toinenkin toimihenkilö, joka kävi viime viikolla koronatestissä ja se tulos oli negatiivinen, mutta viranomaisten suosituksesta myös hän on loppuviikon karanteenissa.

Tartunnan saaneen toimihenkilön olotila on ollut koko ajan hyvä ja ainoa näkyvä oire on ollut nuha. Tartuntaketjua alettiin välittömästi selvittämään, mutta viranomaisten mukaan on epätodennäköistä, että tartunta olisi levinnyt muihin joukkueen jäseniin. Myöskään seuran muiden joukkueiden tai toimihenkilöiden osalta altistumista ei ole tapahtunut.

Joukkueessa pelaavien lasten vanhempia on tiedotettu asiasta ja ohjeistettu miten toimia mikäli oireita alkaa ilmenemään.