Kategoriat
uutiset Yleinen

P14 nousu jäi pienestä kiinni

Janakkalan Pallon P14-pojat ovat pelanneet kuluvalla kaudella Palloliiton Läntisen lohkon Kolmosta. Kevätkierros päätettiin lauantaina 28.8. Nokialla ja janakkalalaiset jäivät niukasti lohkon neljännelle sijalle, kun kolme parasta nousi syyskaudeksi P14 Kakkoseen.

Kevään ja kesän aikana joukkue saavutti viisi voittoa ja yhden tasapelin. Kolme kertaa tuli takkiin. Syyskausi jatkuu vielä viiden ottelun verran, jonka jälkeen alkaa talviliiga.

– Ensimmäinen vuosi isolla kentällä on sujunut hyvin. Pojat ovat kehittyneet ja varsinkin joukkueena pelaaminen on kauden aikana parantunut lähes peli peliltä, summaa päävalmentajana toimiva Matias Pikka.

Joukkue koostuu puoliksi 2008 syntyneistä, mutta nuorehkosta kokoonpanosta huolimatta peleissä on päästy hyvin maalintekoon. Siitä osoituksena toinen sija tehdyissä maaleissa, eli 41 maalia 9 ottelussa. Vain lohkovoittaja TP-49 teki kaksi maalia enemmän.

Koronan vuoksi kesän turnaustapahtumat jäivät normaalia laimeammaksi. Elokuun alussa joukkueen 2008 syntyneet pääsivät kuitenkin pokkamaan HJS Stadium -turnauksen voittopokaalin ja myöhemmin 2006/2007-sarjassa Kangasalla haettiin kokemusta fyysisemmistä peleistä.

– Onneksi sarjatoiminta on poikkeuksellisesta ajasta huolimatta saatu pelattua myöhempää alkamista lukuun ottamatta lähes normaalisti”, kiittelee Pikka.

Syyskausi tuo tullessaan muutoksia valmennusrinkiin, kun toisena joukkueen luotsina toiminut Aatu Träff lähtee opiskelemaan toiselle paikkakunnalle.

– Apuja valmennukseen tosiaan tarvittaisiin, jotta toimintaa saadaan pyöritettyä jatkossakin yhtä monipuolisena. Tämä voisi olla hyvä oppimispaikka myös nuorille janpalaisille päästä mukaan valmennuksen maailmaan, vinkkaa Pikka.

Sarjataulukon löydät tämän linkin takaa
Tulevat ottelut tämän linkin takaa

Kuva: Maria Torttila
Kategoriat
uutiset Yleinen

Parskin Barbaarit Firmafutiksen mestareiksi

Lauantaina 28.8. vietettiin tekonurmella päivää jalkapallon parissa, kun Janakkalan Pallo järjesti välivuoden jälkeen jälleen perinteiseksi muodostuneen Firmafutiksen. Tapahtuma on suunnattu lähialueen yrityksille ja heidän yhteistyökumppaneilleen. Tapahtuma päästiin pelaamaan läpi hienossa kelissä ja myös kentällä joukkueilla oli hyvä meininki. Oli selvästi aistittavissa, että tapahtumalle oli tilausta, niin hyvällä tuulella eri yritysten edustajat pelaajineen kentällä kirmasivat.

Mestariksi itsensä pelasi Ravintola Paronittaren joukkue ”Parskin Barbaarit”

KloOtteluLopputulos
11:40Antrax Oy – Parskin Barbaarit2-4
11:40TA/Lehto – Valio5-0
12:10FC Monikkala – MJ Koskinen0-1
12:20Valio – Parskin Barbaarit0-4
12:40TA/Lehto – Antrax Oy1-0
13:00Parskin Barbaarit – FC Monikkala0-0
13:10MJ Koskinen – Antrax Oy2-2
13:30Valio – FC Monikkala1-5
13:40Parskin Barbaarit – TA/Lehto2-0
14:00MJ Koskinen – Valio5-1
14:10Antrax Oy – FC Monikkala0-0
14:30MJ Koskinen – TA/Lehto3-0
14:40Valio – Antrax Oy2-5
15:00FC Monikkala – TA/Lehto1-1
15:10Parskin Barbaarit – MJ Koskinen2-1
1. Parskin Barbaarit41012p12-3
2. MJ Koskinen3119p12-5
3. TA/Lehto2127p7-6
4. FC Monikkala1316p6-3
5. Antrax Oy1225p9-9
6. Valio0050p4-24