TPV2 - Janpa
6-0 (4-0)
JanPalle rökäletappio surkealla pelillä
Janakkalan Pallo jäi jo alkuvihellyksestä lähtien TPV/2:n jalkoihin Kaukajärven tekonurmella. Kolmosen sarjapisteet jäi kotijoukkueelle selvin 6-0 (4-0) -luvuin ja näin JanPa jatkaa kahdeksan pelatun ottelun jälkeen sarjan hännillä yhdellä pisteellä.
JanPa on hävinnyt kuluneella kaudella seitsemän ottelua, mutta näistä vain yksi on tullut umpisurkealla esityksellä. Keskiviikkona nähtiin kauden toinen pohjanoteeraus, sillä kentällä oli vain yksi joukkue. Ensimmäisen 28. minuutin jälkeen kotijoukkue TPV/2 oli iskenyt jo kolme maalia JanPan verkkoon, kun ensin heti ottelun toisella peliminuutilla onnistui Julius Stenroos ja sen jälkeen kahdesti laitapelaaja Granit Shala. JanPalle oli tiedossa, että kotijoukkue pyrkii mielellään aktiiviseen hyökkäyspelaamiseen laitoja hyödyntäen, mutta siihen ei kentän tasolla lääkkeitä löydetty ja kyyti oli kylmää.
Etenkin TPV/2:n hyökkäyspäässä häärineet Roope Kostiainen ja Paavo Näykki aiheuttivat jatkuvasti ongelmia JanPalle. Kyseiset miehet pelaavat TPV:n edustuksen mukana Ykkösessä ja se näkyi Kostiaisen ja Näykin pelaamisessa. Lisäksi edustusjoukkueesta oli mukana keskikentän Tomi Ylinen. Neljännestä maalista avausjakson lisäajalla vastasikin juuri Kostiainen, jonka jälkeen toisella jaksolla Masee Karimi ja puoliajalla vaihdosta kentälle tullut Hakim Belbachir viimeistelivät vielä maalit mieheen ja näin loppulukemat oli JanPan kannalta synkät.
Täysin ilman paikkoja ei JanPakaan ottelussa jäänyt, mutta vasta neljä maalia kahdeksaan otteluun tehnyt JanPa kärsi kauden yhdestä perisynnistään eli tehottomuudesta, sekä hieman huonosta tuuristakin. Täydet minuutit kentällä urakoinut Joni Parjanen osui kertaalleen ylärimaan ja toinen hyökkääjä, Jonas Ruohomäki, liukui kerran pallon metristä tolppaan.
-Kättelin pelin jälkeen erotuomarit ja sanoin, että he ja kotijoukkue olivat tämän päivän onnistujat. Päätuomari totesi, että olihan teilläkin 10 maalipaikkaa, mutta vähän hän liioitteli, sellainen 5-6 maalipaikkaa saatiin luotua. Meidän täytyisi saada ilman muuta ottelun ensimmäinen maali, mutta sitä ei ihan helpolla tällä hetkellä saada, vastuuvalmentaja Jarkko Lehtonen harmittelee.
Onnistujat JanPalta oli vähissä, mutta B-ikäinen Sulo Aalto oli ottelussa vakuuttava. Aalto tuli kentälle 41.minuutilla loukkaantuneen Juha-Pekka Tuomen tilalle ja otti paikan keskikentän keskeltä.
-Sulo oli ylivoimaisesti meidän paras keskiviikkona. Sekä ylös- että alaspäin hyvin nöyrä ja tunnollinen. Oli ilo katsella nuorta poikaa kentällä. Muut positiiviset asiat ottelusta taitaa olla siinä, että pelin jälkeen suihkusta tuli lämmintä vettä, Lehtonen toteaa.
JanPan kokoonpano
Heikki Viitanen(mv)
Kaarle Keskitalo
Tommi Ijäs
Ilkka Turunen
Tatu Nordström (56′ Tommi Lintilä)
Jesse Nirkko
Juha-Pekka Tuomi (41′ Sulo Aalto)
Juuso Lindroos (67′ Martin Kauppinen)
Jan-Erik Isosomppi (56′ Kalle Aaltonen)
Jonas Ruohomäki (67′ Felix Hannelin)
Joni Parjanen
Vaihdossa koko ottelun maalivahti Ari Takala
Ottelun maalit
2min 1-0 Julius Stenroos
17min 2-0 Granit Shala
28min 3-0 Granit Shala
45+1min 4-0 Roope Kostiainen
61min 5-0 Masee Karimi
82min 6-0 Hakim Belbachir
Ottelun varoitukset
63min Masee Karimi, TPV/2
75min Felix Hannelin, JanPa