Janpa - TP-T

1-1 (1-0)
Janek Jokinen urakoi isot määrät töitä molempiin suuntiin kenttää

JanPalle kauden toinen tasapeli

Janakkalan Pallo kartutti pistetiliään Tampereen Kolmosessa tasapelipisteellä, kun JanPa ja Tampereen Peli-Toverit tasasivat pisteet viime viikolla Liinalammilla lukemin 1-1 (1-0). Putoamistaistoon ajautuneelle JanPalle jokainen piste on tärkeä, sillä kauden lähestyessä puoliväliä on matkaa putoamisviivan yläpuolelle kertynyt jo yhdeksän pistettä. Nyt pisteitä JanPalla on kaksi.

Perjantain kotiottelussa nähtiin jälleen yksi debytantti, kun A-nuorten maalivahti Jussi Pekka Lana pelasi uransa ensimmäisen ottelun edustuksen maalilla. Lana joutui testiin jo heti ottelun avausminuutilla, kun JanPa joutui rikkomaan vieraita vapaapotkun arvoisesti 23 metrin päässä omasta maalista. Lanan maalia kohti lähti kova laukaus, jonka nuori veräjänvartija torjui kuitenkin komeasti ylänurkasta.

Ensimmäisellä jaksolla tilanteita nähtiin kummassakin päässä, mutta maalivahdit Lana ja Miska Jurva olivat kummatkin oivalla pelipäällä. Paremmat paikat loi JanPa, mutta myös viimeistely “tuhannen taalan paikoista” oli tuskaa. Lopulta Juuso Lindroos onnistui viemään joukkueensa johtoon 26.peliminuutilla, kun vahvan esityön tehnyt Jonas Ruohomäki petasi pallon huippupaikkaan ja nyt sihti oli kohdillaan.

Toisella jaksolla TP-T oli hallitsevampi osapuoli ja haki hanakasti tasoitusta, joka syntyikin 54.minuutilla Fatty Laminin jalasta. Tilannetta edelsi JanPan huolimaton pelaaminen ja Lamin pääsi siirtämään pallon maaliin metrin päästä. Tasoituksen jälkeen myös vieraiden suurin hyökkäysinto laantui ja loppu meni tasaisissa merkeissä vähäisillä maalipaikoilla, jonka myötä pisteet meni pelitapahtumiin nähden oikeutetustikin jakoon.

JanPan valmennusvastuun kantoi Harri Suhonen, joka tuurasi työreissussa ollutta vastuuvalmentaja Jarkko Lehtosta. Suhonen, muun joukkueen tavoin, kaipasi ottelusta kolmea pistettä ja kauden ensimmäistä voittoa.
  -Ensimmäinen jakso oli laadukasta ja olimme parempia. Pykälän verran paremmalla viimeistelyllä olisi ollut otettavissa kolmekin pistettä. Niitä olisimme myös aika lailla kaivanneet, Suhonen toteaa.

  -Toisella jaksolla peli vähän hajosi. Annoimme melko köykäisesti vastustajalle maalin ja rehellisyyden nimissä emme saaneet kirivaihetta loppuun päälle. Mukavaa oli kuitenkin päästä melko hyväkuntoiselle Lintsille ensimmäistä kertaa tällä kaudella, futishan on nurmilaji, Harri sanoo.

Otteluun parhaimmistoon kuuluvien ikäjakauma oli jälleen suuri. Vierailta esiin nousivat heidän hyökkäyspään moottori, 35-vuotias Jan Kulokorpi, sekä maalivahti Jurva. JanPalta puolestaan yleisön kehut keräsi maalivahti Lana, sekä 17-vuotias Sulo Aalto.
  -Kentän kaksi parasta olivat milleniumin tällä puolella syntyneitä. Se piristää kummasti, Suhonen kehuu.

Kevätkierrosta on jäljellä yksi ottelu, joka pelataan torstaina. Tuolloin JanPa matkaa tärkeään otteluun Tampereelle Kisatovereiden vieraaksi, jolla on koossa kuusi sarjapistettä. Sen jälkeen edessä on muutaman viikon kesätauko, jonka jälkeen syyskierros pyörähtää käyntiin vierasottelulla Pallo-Seppoja vastaan 18.heinäkuuta.



JanPan kokoonpano:
Jussi Pekka Lana (mv)
Kaarle Keskitalo
Tommi Ijäs (80′ Tommi Lintilä)
Emppu Tuomi
Tatu Nordström
Jesse Nirkko (75′ Martin Kauppinen)
Sulo Aalto
Juuso Lindroos
Janek Jokinen
Jakke Isosomppi (63′ Kalle Aaltonen)
Jonas Ruohomäki (75′ Markus Paloposki)
Vaihdossa koko ottelun Heikki Viitanen(mv), Ilkka Turunen & Joni Parjanen


Ottelun maalit
26min 1-0 Juuso Lindroos (Jonas Ruohomäki)
54min 1-1 Fatty Lamin
Ottelun varoitukset
80min Tommi Ijäs, JanPa
80min Miska Jurva, TP-T
89min Daniel Opoku, TP-T
90+1min Tatu Nordström, JanPa