Janpa - HJS
1-4 (0-2)
JanPalle tappio paikallisottelusta
JanPa jäi pisteittä paikallisottelussa Hämeenlinnan Jalkapalloseuraa vastaan, kun Turengin tekonurmella pelattu ottelu päättyi vieraiden 1-4 (0-2) -voittoon. Tappion myötä JanPa jatkaa Tampereen Kolmosen hännillä ilman pisteitä kolmen pelatun ottelun jälkeen.
Ottelun ensimmäinen vartti oli tasaista vääntämistä ja JanPan tekemisestä näki alusta asti, että nyt pelataan taistelevalla asenteella. Taistelun ruumillistumana toimi erityisesti toppari Juha-Pekka Tuomi, joka blokkasi ensimmäisen vartin aikana kolme kovaa laukausta. Tasaisen alun jälkeen HJS alkoi saamaan peliä paremmin mieleisekseen ja ottelun avausmaali syntyi rangaistuspotkusta 20.minuutilla, kun HJS:n Juuso Huhtapelto kammettiin nurin ja mies itse viimeisteli rankkarin vasempaan alanurkkaan. Sama mies oli asialla toistamiseen 36.minuutilla, kun oikeaoppinen pusku lähietäisyydeltä painui sisään JanPan maalivahti Heikki Viitasen jalan vierestä. Avausjaksolla JanPa ei juurikaan maalipaikoille päässyt, sillä HJS puolusti erinomaisesti. Ensimmäisen jakson aikana HJS:n Prince Mokuma osui kertaalleen ylärimaan, mutta lisämaalit jäivät odottamaan toista jaksoa.
Toiselle jaksolle JanPa teki yhden pelaajavaihdon, kun Tommi Ijäs tuli vaihdosta kentälle topparin paikalle. Ijäksen oli määrä olla avauksessa, mutta työreissun paluumatkalla jatkolento oli myöhässä, jonka takia Ijäs ei ajallaan pelipaikalle ehtinyt. Toista puoliaikaa oli takana vain viisi minuuttia, kun HJS:n laitapuolustaja Eppu Kallio laukoi 20 metristä aivan maalin oikeaan ylänurkkaan ja vei joukkueensa jo kolmen maalin johtoon. Toisellakaan jaksolla JanPa ei maalipaikoilla juhlinut, mutta yksi erikoistilanne päätyi maaliin asti, kun Ilkka Turunen puski kauden toisen sarjamaalinsa Juuso Lindroosin antamasta sivuvaparista ja kavensi pelin 1-3:een 61.minuutilla. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän JanPalta alkoi loppua odotetustikin jalat, jonka seurauksena virheiden määrä kasvoi ja aktiivinen HJS pääsi yrittämään lisämaaleja hyviltäkin paikoilta. Lopulta ainoastaan Huhtapelto onnistui ja sinetöi hattutemppunsa 70.minuutilla. Lopussa HJS sai pallon vielä kertaalleen tolppaan, mutta sisään asti palloa ei saatu ja näin ottelu päättyi 1-4.
JanPan päävalmentaja Jarkko Lehtonen reagoi hyytyneeseen liikkeeseen vaihtamalla kentälle A-ikäisen Felix Hannelinin sekä uransa ensimmäisen miesten ottelun pelanneen, seuran oman kasvatin, 16-vuotiaan Martin Kauppisen, jotka omalla panoksellaan vaikeuttivat HJS:n pelaamista aktiivisella liikkeellään. Hannelin otti paikan kärjestä ja Kauppinen oikeana laitalinkkinä. Debytantti on harjoitellut edustuksen kanssa jo pidemmän aikaa todella tunnollisesti ja siitä palkintona debyyttiotteluun peliaikaa kertyi mukavat 26.minuuttia.
-Talvella pääsin miesten treeneihin mukaan ja olen käyttänyt sen mahdollisuuden hyväksi. Hyvältä tuntu tehdä debyytti. Ero A-nuorten ja etenkin B-nuorten peleihin oli aika iso, koko ajan piti havainnoida missä oma vastustaja menee ja missä pallo menee. Tempo oli kova verrattuna junnupeleihin, Kauppinen kertoo.
-Junnupeleissä olen pelannut vasenta laitapakkia ja nyt pelasin oikeana laitalinkkinä, että siinä määrin oli osaltaan hakemista myös pelipaikan suhteen, mutta olen pari kautta joskus pelannut linkkinä, joten siinä määrin oli tuttu paikka. Vaihdosta kun tulee sisään, ainahan se vähän hakemista on että millainen tempo on ja miten pääsee mukaan, Kauppinen sanoo.
Valmentaja Lehtonen ei luonnollisesti ollut tyytyväinen tappioon, mutta tekeminen kentällä oli valmentajan mieleen.
-Tulos ei miellytä, sillä tappioon ei tietenkään ikinä voi olla tyytyväinen. Ilme oli kuitenkin positiivinen ja pelattiin kurinalainen ottelu sarjan ylivoimaisesti parasta joukkuetta vastaan. Tehtiin niitä asioita kentällä mitä ennen peliä sovittiin. Vähän niiden maalit harmittaa, ne tuli liian helposti, sillä tiedettiin miten HJS paikat rakentaa. Tässä on oltu nyt viime aikoina syvissä vesissä, mutta tällä esityksellä on hyvä jatkaa, eikä ole enää niin kolhittu olo. Kyllä tästä naama vielä hymyyn kääntyy, Lehtonen toteaa.
-Yksilötasolla Janek Jokinen pelasi todella hyvän pelin. Nyt aivosolut kohtas toisensa ja ”Jansu” tuntu oivaltavan miten hänen kuuluu ja kannattaa pelata. Janek teki juuri niitä asioita mitä pitää alusta loppuun. Lisäksi laitapuolustaja Kaarle Keskitalo oli hyvä ja Lindroosin Juuson rooli keskikentällä on nyt iso, kun Suhosen Harri on sairastuvalla. Juuso rytmittää peliä keskikentällä ja taas jouduttiin vähän venkslaamaan hänenkin paikkaa pelin aikana ylemmän ja alemman keskikentän välillä, mutta hän hoitaa kaikki roolit kunnialla ja on siksi tärkeä pelaaja meille, Lehtonen kehuu.
JanPan kokoonpano
Heikki Viitanen, mv
Kaarle Keskitalo
Emppu Tuomi (64′ Martin Kauppinen)
Ilkka Turunen
Tommi Lintilä (73′ Riku Laitinen)
Jesse Nirkko
Markus Paloposki
Juuso Lindroos
Janek Jokinen
Kalle Aaltonen (46′ Tommi Ijäs)
Jonas Ruohomäki (70′ Felix Hannelin)
Vaihdossa koko ottelun Ari Takala(mv) & Jan-Erik Isosomppi
Ottelun maalit
20min 0-1 Juuso Huhtapelto, rp
36min 0-2 Juuso Huhtapelto
50min 0-3 Eppu Kallio
61min 1-3 Ilkka Turunen (Juuso Lindroos)
70min 1-4 Juuso Huhtapelto
Ottelun varoitukset
60min Giscard Mosamete, HJS